Kyllä se kärpänen lantakasan ihan itse valitsee.

Aina sillointällöin me lappeenrantalaiset – ja todennäköisesti muutkin vastaavankokoisten kaupunkien asukit – vertaamme itseämme Tampereeseen, Suomen Manchesteriin, kotimaiseen Shangri La:hamme. Tosin sillä erolla, että Tampesteri ei ole fiktiota. Kaupunki näyttää vetävän puoleensa opiskelijoita, yrityksiä, perheitä, eläkeläisiä, halpalentoyhtiöitä, yksityisen sektorin vuokraamia nostokurkia ja niin edelleen.

Mikään ei vedä vertoja empirismille ja päätin sitten lähteä pariksi päiväksi kävelemään ja katselemaan etnografisesti Tamperetta perheen kanssa vertaillen sitä kotikaupunkiini, Lappeenrantaan. Koko kierroksen ajan pohdin, miten me Lappeenrannassa voisimme pistää paremmaksi. Tosin itkukarjalaisena minun olisi pitänyt keksiä koko viikonloppu selityksiä sille, miksi meistä ei koskaan voi tulla yhtään mitään samanlaista. Tai ylipäätään yhtään mitään.

Kolme asiaa pisti erityisesti silmääni onnistumisista. Aito kansainvälisyys. Yrittäjyys. Edes jonkinmoinen vapaus olla oma itsensä.

Tampereella kävellessä ei voi välttyä huomaamasta, että kylään on muuttanut pysyvästi porukkaa laajalti ympäri Suomea sekä vähän laajemminkin. Ja tällä laajemmalla tarkoitan muutakin kuin pataljoonaa venäläisiä ja paria Itä-Euroopasta tupsahtanutta ammattilaista kadunkulmiin. Nämä varsin asiallisenoloiset kansainväliset vahvistukset näyttävät myös ainakin jollain tapaa integroituneen kaupunkiin: duunareina, puolisoina tai turisteina. Ajattelin vasta huomenna hommata paikallislehden – olettaisin, että siellä ei the estareissa kirjoitella nimettömänä tangentin suuntaan lähteviä kommentteja läpeensä pahoista ulkomaalaisista.

Tässä Gallialaiskylässä näyttää olevan runsaasti stockmanneja, abc-asemia, prismoja, citymarketteja, henkkamaukkoja ja muuta ketjusälää. Kuten on toki lähes kaikissa vähänkin suuremmissa kaupungeissa. On kuitenkin varsin opettavaista havaita, että täälläkään ketjut eivät ole olleet pienten liikkeiden jyrääjiä. Näyttävät olevan mukavasti sulassa sovussa männyn ja sienen tapaan, elikkä pientä puotia riittää rajusti isojen vieressä ja asiakkaitakin pyörii jonoksi asti.

Tämä muuten siitäkin huolimatta, että keskustan ulkopuolelle on rakennettu järkyttävän kokoisia ajatuspuistoja, sellaisia ideaparkkeja. Olisikohan niin, että täällä lännemmässä ei pidetä liian usein sumuvaloja päällä ja olla niin mustavalkoisia kuin meillä. Ehkä mielipidepalstakirjoittelijat ovatkin esittäneet, että keskustaa ja keskustan ulkopuolta voi kehittää samanaikaisesti?

Ja sitten tuo vapaus olla oma itsensä. Kun kävelee vaikkapa vain Hämeenkadun päästä päähän pariin kertaan, näkee kaikenlaista. Jos olisin ollut nuori 1970-luvulla, olisin kuvannut tätä kaupunkia todennäköisesti termillä punk & business combined. Jos näkisin omassa kotikaupungissani jonkun pukeutuneen kullanvärisiin… kai jonkinmoisiin housuihin (kalsareilta ne minusta näyttivät), pelkäisin aidosti hänen puolestaan. Täällä taas seuraava kadunkulma tarjosi jotain vielä mystisempää.

Kaupunki on ihmistensä näköinen ja oloinen. Tai kieli poskessa voisi sanoa, että kyllä se kärpänen itse lantakasansa valitsee. Olisi muuten mukavaa pyytää jokin puhtaasti tamperelaistunut tyyppi viikonlopuksi Lappeenrantaan ja saada selville hänen kokemuksiaan. Veikkaan, että hän yllättyisi positiivisesti jostakin meille itsestäänselvyydestä.

p.s. Ei täälläkään toki kaikki auvoista ole. Viime yönä tuossa aivan huudseilla pysäytettiin joku denso autoilija ampumalla renkaisiin, kaduilla tupakka tuoksahti useamman kerran varsin vaniljaiselle ja liian moni zombiksi muuttunut ihminen oli dokannut aivonsa pihalle.
p.p.s Alle oleva kiinalainen ravintola oli varsin mainio keksintö. Tai siis tuohan näyttää positiivisesti viritetyltä yöruokalalta, johon kyllä porukkaa painoi sisään rajusti myös keskellä päivää.