Ensi vuonna

Uudenvuodenlupaukset ovat hanurista. Tai mitä järkeä on tuhannen krapulassa lupailla kaikenlaista maailmanrauhan liittyvää shittiä, jonka unohtaa viimeistään seuraavan tuopin noustessa huulille.

Toisaalta taas jos ei lupaa itsellensä mitään, alkaa elämä muistuttaa hyvin nopeasti Päiväni Murmelina -elokuvaa. Samojen asioiden jauhamista samojen ihmisten kanssa joka ikisenä samanlaisena päivänä. Se kun ei johda kuin katkeroitumiseen.

Niinpä ajattelin luvata itselleni – en kenellekään muulle – tässä jotain ensi vuodeksi.


Tutustun Venäjän pohjoisiin rautatieverkkoihin ja jäämeren läpiin rinkkamatkalla ennen kuin arktinen talvi poistuu.

Haen itse vähintään yhtä usein kuin tänä vuonna lapset pois päivähoidosta. Ja jos on vapaata, en edelleenkään vie lapsia päivähoitoon.

Ajan pikkuautoilla heidän kanssaan nykyistä enemmän.

Luen vähintään kaksi kirjaa kuussa.

Alan tehdä toisenlaisia hommia. Samassa firmassa toivoakseni.

Hankkiudun eroon vähintään yhdestä nykyisestä harrastuksestani kesään mennessä.

Hommaan yhden uuden tilalle jouluksi.

Remontoin asunnon.

p.s. Palaan joulukuun puolessa välissä takaisin tälle palstalle. Käväisen nukahtamassa Keskussairalan leikkaussaliin tulevalla viikolla pikkuvikojen korjauksen ajaksi.

DDR-meininki sucks!

Viikolla eräät etulinjassa taistelevat työkaverini totesivat, että nimimerkki Mulkku oli kommentoinut muutamia aiempia blogitekstejäni. Kysymys oli lähinnä, miksen poista ko. tekstejä, lue niitä etukäteen ennen julkaisemista tai poista blogistani koko kommentointimahdollisuutta kaikenlaisten yön pimeydessä kirjoittelevien taiteilijoiden johdosta.

Totesin jotakuinkin seuraavasti, että ”hyvä on kuulkaa kun kommentoidaan. Mitään en ala sensuroimaan, ellei poliisitutkintaan johtavia laittomuuksia tekstissä ole. Eli ei ole ollut tarvetta mitään poistaa”. Olisi ehkä tässä kohdin pitänyt jatkaa, että samat kaiffat ovat kyllä lähetelleet mulle samaa palautetta henkilökohtaiseen mailiin ihan omalla nimelläänkin; lähes samaan aikaan vuorokaudesta samanlaisilla yhdyssanoilla, hehee.

Toveri Separaattorin kanssa seuraamme varsin tarkasti, mitenkä paljon ja kuinka useasti meidän tekstejämme luetaan. Se kun nimittäin niin, että jos (h)ajatelmiamme ei lueta, ei meidän kannata käyttää iltojamme lukemattomien lukemattomien tekstien kirjoittamiseen. Mutta kun varsin paljon näitä selaillaan – ja joskus jopa kommentoidaan – niin se on varsin hyvä se. Ja jos keltaista lehdistöä seuraisimme, mitä enemmän tunteenpaloa ja/tai itseään polveen ampuvia kommentteja blogeista löytyy, sitä luetumpi tästäkin tulee.

Mutta eniten huolestuin tuosta kommentista, jonka mukaan kommentteja pitäisi jotenkin sensuroida.

Ei hyvää päivää.

Tässä maassa – ja omassa työpaikassani ainakin meikän ollessa huoneessa paikalla – on ihan jokaisella oikeus sanoa – toki uhkailematta – ihan mitä mieleen juolahtaa. Usein sanovatkin. Sama koskee kirjoittelua. Olisi todella neuvostoliittoa tai DDR:ää, jos olisi joku ennakkosensuuri mielipiteiden julkaisemiseen.

Ei myöskään pitäisi olla kenellekään epäselvää, että meikän ja yleensäkin työnantajan tehtävässä työskentelevän työhön kuuluu kolme osaa. Kaksi mukavaa ja yksi epämiellyttävä. Nämä ovat ’palkkaus/rekrytointi’, ’työkunnossapito’ ja ’palvelussuhteen päättäminen’. Viimeinen tarkoittaa suomeksi joskus irtisanomisia. Ja vaikken ollut nykyhommissa työantajana meidän the YT:n aikana, toki meikä kantaa edeltäjien ”perintöä”. Ei esimerkiksi käy yhtään kateeksi vaikkapa Itä-Suomen yliopiston kollegoitani, kun irtisanomisYT:t ilmaantuvat uutisiin joulua useammin.

Toisin sanoen, arvostelu – perustuipa se faktoihin tai harhanäkyihin – on lähtökohtaisesti sallittu. Siitäkin huolimatta, että asiattomia – tai vuodelta 2008 ja sitä ennen koettuja – mielipiteitä sisältävä arvostelu sattuu rajusti meikäänkin. En todellakaan nauti vittuilun kohteena olemisesta, heh.

Toisaalta kukaan ei ole pakottanut nykyhommaan, vaikka meikä tähän 2009 keväällä siirrettiinkin. Tai no, paikallisen Osuuspankin pääpankkiiri Himasen toive maksaa asuntolaina takaisin kyllä pakottaa tulemaan töihin aamuisin. Ja jos ei kestä kuumuutta, kannattaa poistua kokonaan työelämästä.

Parasta kommenteissa, joissa on joku totuuden siemen mukana, on se, että niistä saa parhaat firman korjausideat. Nostan hattua mm. kaikille niille proffille ja yliopistomestareille, jotka jaksavat tulla kertomaan yhä uudestaan ja uusista asioista kahvipöydässä, että asian x voisi tehdä paremmin. Se on meinaan pirun paljon helpompi korjata puutteellisuuksia, kun tietää, mitä porukka haluaa korjattavan. Niin ja arvosteltu työtyytyväisyyskysely on myös kova juttu virheiden korjaamiseksi – siinä kun mielipide muodostuu lähes 500 työntekijän, ei yksittäisen blogikirjoittelijan, mielipiteestä.

Että eikun lisää kommentteja kehiin vaan.

p.s. Kuulemma kovimmat tyypit uskaltavat kirjoittaa mielipiteensä jopa omalla nimellään :-)

This week

...I’ve been mostly thinking, what is enough.

Yes, I raised same question something like two years ago.

I’ve learned nothing.

Kunnioitettu Pohjoismaiden ministerineuvosto

Paska kokous. Näin Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme Stubb oli mennyt Ylen kuulemien kommenttien mukaan kommentoimaan Pohjoismaiden ministerineuvoston kokousta ja se karmea vee-sana oli myös vilahtanut – tosin vain ministerin puheessa. Piti mennä varta varten ostamaan Ilta-Sanomat tämän asian vuoksi, mikä on jo sinänsä melko säälittävää.

Ei säälittävää siksi, että Pohjoismaiden ministerineuvostosta minkäänlaisia kiksejä saisin. Vaan siksi, että olisiko joku tajunnut asiassa sen tärkeimmän. Turhalta tuntuvan kokouksen. Oliko Pohjoismaiden ministerineuvoston Tanskan Kööpenhaminassa pitämä kokous turha? Sen voi varmaan jokainen paikallaolija ja kokouksen asialistaan tutustunut (veron)maksaja itse arvioida.

”Todella syvälliset” kommentit asiaan kuin asiaan löytyvät keskustelupalstoilta. Ylelläkin on jopa tällainen kommenttien kanava. Ylen palstalla perähuoneiden nimettömät ja kardaanittomat asiantuntijat näkivät Stubbin lausahduksessa mm. kaksinaismoralismia, suomenruotsalaisuutta, demareiden salaliittoja, Suomen maineen menettämistä, nuorta herraa hississä ja ties mitä. Ja tämän päivän Ilta-Sanomat sitten toi esiin, että oltiin vain vähän väsyneitä ja pestikin saattaa olla vähän tylsä.

Halleluujaa.

Eikö kenellekään tule ihan oikeasti mieleen, että jos se kokous vaan oli todella tylsä ja v….mainen.

Otetaan vähän lähemmäksi. Kuinka moni meistä on ollut työpaikalla, vapaa-ajalla tai ihan missä vaan kokouksessa, joka on ollut toooo-della tylsä, tooooo-taalisen shittiä ja vielä v…mainen.

Minä olen, mutta onneksi vain joskus. Pääasiassa kokoukset on järjestetty siten, että ei ole turhia puhalleltu, vaan on tehty töitä.

Jotenkin tuntuu, että jotkut tykkäävät pitää kokouksia kokousten vuoksi, perustaa mystisiä työryhmiä ja eritoten puhua asioista tekemisen sijaan. Tällaiset kokouksia kokousten vuoksi -tyyppiset totaalisen tyhjänpäiväiset kokoukset ovat uskomattomia. Jos asiaa ei ole, niin miksi ihmeessä näitä kokoontumisajoja pitää järjestää. Niin firmoissa, yhdistyksissä kuin julkishallinnossa.

Kokouksista kun voi olla hurjastikin hyötyä – tehokkaista sellaisista. Kun osallistujat eivät tule kokoukseen availemaan kirjekuoria, yleensä ollaan voitettu jo paljon. Asioiden käsittely voidaan viedä hyvinkin tehokkaasti maaliin ja sitten on aikaa joko lipitellä kahvia (tosin itse lopetin vuonna 2009 firmalla sisäisten palaverien kahvitukset) tai lähteä tekemään sovittuja töitä.

Sisällöttömästä ja huonosta kokouksesta ei kyllä saa hyvää. Vaikka paikalla olisi ministeri, heh.

p.s. Olipa Pohjoismaiden ministerineuvoston kokous ollut sitten minkälainen tahansa, kannattaa käydä osoitteessa http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/puoluekentta/ Siinä näkyy kylmän viileästi se tosiseikka, millaisia sankareita olemme valinneet eduskuntaamme. Erityisen raju on akseli arvokonservatiivi vs. arvoliberaali. Arvokonservatiivi ei voi koskaan sanoa kokousta paskaksi, koska se ei ole oikein soveliasta. Liberaalille taas paska kokous on paska.