Se on varsin mielenkiintoista, että kun porukka – vaikka toisiaan tuntematta – kohtaa ulkoisen uhkan, yhteisöllisyys pompsahtaa aivan uudelle tasolle. Tai ylipäätään yhteisöllisyyttä syntyy varsin yksilökeskeisessä WASP-kulttuurissa.
Esimerkiksi Talvisodan hengen ansiosta oman sisällissotamme, vaikka kotoisassa Suomessa tätä taidetaan jollakin muulla nimellä kutsua, arpia paikkaantui melkoisesti. Toki hinta oli varsin kova.
Yritystenkin osalta kehittyminen tapahtuu melko usein erilaisten kriisien kautta. Ne voivat olla sisäisiä, kuten hiihtomatkalla loukkaantunut Greiner osoitti punkassaan 1972 HBR:n artikkelin välityksellä (KVG, jos ei ole tuttu). Tai sitten uhkat voivat olla ulkoisia, mikä yleensä lisää yhteisöllisyyttä. Kun täysipäinen porukka näkee ulkoisen uhkan riittävän todellisena, nämä taistelijat alkavat yhdessä kehittää uusia ratkaisuja selvityäkseen. Tai toisinpäin. Ne, jotka uskovat ruusuisen, uljaan ja hulppean menneisyyden palaavan ja eivät ymmärrä kulubudjetin ylittämisen merkitystä, yleensä tuhoutuvat ”yksilöllisesti”.
Yhteisöllisyyttä näyttää syntyvän myös maailmalla.
Kuten edellisessä tekstissäni totesin, ei ole mennyt ihan kuin Strömsössä tämänkertainen matka. Nimeltämainitsematon Finnmatkat myi meille äkkilähtönä lento+hotellipaketin, joka sisätää mukavasti lastenruuasta pitäviä torakoita ja lutikoita. Soittelimme kolmen päivän ajan the puhelinpalveluun ja lopulta ongelma ratkaistiin. Opas kertoi iloisesti ratkaisuna, että heidän sopimusehdoissaan on kohta, jonka mukaan Finnamatkojen vaatimattomissa hotelleissa voi esiintyä pieneliöitä, kuten lutikoita ja torakoita. Näin ollen kaikki on kunnossa ja mitään ei tarvitse tehdä. Aamiaisella olemme tavanneet muitakin halpoja lentoja löytäneita turisteja ja yhteistä keskusteltavaa on löytynyt pitkin päivää; myös eri puolella nyt alla olevaa maata. Olen varma, että ilman matkatoimiston yhteisöllisyyttä luovia sopimusehtoja en olisi tutustunut seitsemään todella mukavaan matkailijaan.
p.s. Nuorempi poika oppi tuossa ryömimään. Oli helkkarin mukana olla paikalla tämän tapahtuessa.
perjantai 29. lokakuuta 2010
perjantai 22. lokakuuta 2010
Sisäistää vai ulkoistaa
This week I've been mostly thinking about outsoursing. Toisaalta tästä aihepiiristä legendaarinen Coase kirjoitti peippöörin jo vuonna 1937, elikkä mitään uutta en saanut aikaiseksi.
Kuten myös steviewonderitkin tätä blogia lukiessa voivat hahmottaa, meikä pitää uusien paikkojen näkemisestä ja kokemisesta. Näin erityisesti vapaa-ajalla ja erityisesti perheen kanssa. Olen vuodesta 2001 hoitanut matkajärjestelyni itse, koska meikällä on tietokone, internet-yhteys, puhun rallienglantia ja mielikuvitus ei ole - ainakaan vielä - kadonnut. Päätin nyt kuitenkin työkiireistäni (ennen vuorotteluvapaata) johtuen ulkoistaa homman eräälle nimessään Suomeen viittaavalle matkatoimistolle (ei ollut AirFinland).
Olisi järkevää ollut olla ulkoistamatta. Toisin sanoen, parempi olisi ollut tehdä matkavaraukset itse. Olisin saanut parempaa ja halvemmalla.
Toisaalta ei se sisäistäminenkään (itse tekeminen) aina tuota asiakkaalle tai firmalle parasta tulosta. Eräs nimessään Suomeen viittava matkatoimisto on ainakin jonkun tulkinnan mukaan sisäistänyt lentotoimintaa itselleen. Kun epäkuntoon menneen 757:n tilalle ei ole saatavissa uutta tai korvaavaa myllyä, alkaa matkanteko kestää. Ja kun 10 tunnin lento kerrotaan piillä, kiittää onneaan siitä, että lapset ja vaimo ovat pitkäpinnaisia. Tosin olihan se loppupelissä mainio kokemus – en ole meinaan koskaan aiemmin ollut koneessa, jota joudutaan mekaanikkojen toimesta korjaaman kaksi kertaa yhden lentomatkan aikana, hehee.
Itse muuten saattaisin tuossa matkatoimistossa harkita lentotoimintojen ulkoistamista ihan oikealle lentoyhtiölle.
Kuten myös steviewonderitkin tätä blogia lukiessa voivat hahmottaa, meikä pitää uusien paikkojen näkemisestä ja kokemisesta. Näin erityisesti vapaa-ajalla ja erityisesti perheen kanssa. Olen vuodesta 2001 hoitanut matkajärjestelyni itse, koska meikällä on tietokone, internet-yhteys, puhun rallienglantia ja mielikuvitus ei ole - ainakaan vielä - kadonnut. Päätin nyt kuitenkin työkiireistäni (ennen vuorotteluvapaata) johtuen ulkoistaa homman eräälle nimessään Suomeen viittaavalle matkatoimistolle (ei ollut AirFinland).
Olisi järkevää ollut olla ulkoistamatta. Toisin sanoen, parempi olisi ollut tehdä matkavaraukset itse. Olisin saanut parempaa ja halvemmalla.
Toisaalta ei se sisäistäminenkään (itse tekeminen) aina tuota asiakkaalle tai firmalle parasta tulosta. Eräs nimessään Suomeen viittava matkatoimisto on ainakin jonkun tulkinnan mukaan sisäistänyt lentotoimintaa itselleen. Kun epäkuntoon menneen 757:n tilalle ei ole saatavissa uutta tai korvaavaa myllyä, alkaa matkanteko kestää. Ja kun 10 tunnin lento kerrotaan piillä, kiittää onneaan siitä, että lapset ja vaimo ovat pitkäpinnaisia. Tosin olihan se loppupelissä mainio kokemus – en ole meinaan koskaan aiemmin ollut koneessa, jota joudutaan mekaanikkojen toimesta korjaaman kaksi kertaa yhden lentomatkan aikana, hehee.
Itse muuten saattaisin tuossa matkatoimistossa harkita lentotoimintojen ulkoistamista ihan oikealle lentoyhtiölle.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Vain Kanarialle
Viime keväänä useampi tuttavani totesi vähätellen, että aikoo lomailla ”vain Kanarialla”. Onhan toki Aasia ja sen muka-aidot pikkuturistisaaret kaikkien pinnassaliitävien samsonite-turistien ykköskohde, mutta ihmettelin tuota termia 'vain'. Travel Chanellin vauhdittama, Suomen ykköstravelleri Riku Rantala meinaan totesi, että joka ikinen paikka maailmassa on omalla tavallaan päräyttävä. Ja jos uskomme ihmissyöjienkin kanssa hengaillutta Rantalaa – ja miksemme uskoisi – myös Kanariankin pitäisi olla päräyttävä.
Koska itse kuulun empiristien ja toivoakseni myös tieteellisten realistien joukkoon, piti päästä itse paikan päälle. Muutamalla huntilla toki, mikä onnistuu ottamalla äkkilähtö 48 tuntia ennen matkan alkua :). Toinen, henkilökohtaisempi syy pakettimatkaan oli erään kaupallisen kanavan Matkaoppaat -sarja, joka pitää sisällään sellaista extremeä, jossa Tsernobylin ja Pripjatin katujen kuninkaiden meno vaikuttaa lähinnä amatöörien puuhastelulta.
Suurin yllätys kohteessa oli sekoilevien maanmiesten puute. Ainakaan tässä uuden mantereen nimeä sivuavassa kylässä en ole nähnyt yhtään juoppohullua av(i)ovaimon- tai av(i)omiehenhakkaajaa. Tervetuliaistilaisuudessa porukat kävelivät omin jaloin sisään sekä ulos ja kaikkien saarelle tulleiden suomalaisten penaalissa olevat kynät oli teroitettu ennen lähtöä.
Todettakoon samalla, että Rantala on enemmän kuin oikeassa tuosta jokaisen paikan päräyttävyydestä. On mielikuvituksen puutetta (tai tullut huijatuksi ostamalla all inclusive paketin, joka estää sniiduilijaa poistumasta kertaakaan matkan aikana hotellialueelta), jos matkakohteesta ei löydä mitään säväyttävää.
Täällä olen kokenut jo nyt kahden päivän jälkeen pari kovaa juttua. Ensinnäkin, tämä saari on uskomattoman esteetön. Siis kun on kaksi vaahtosammuttimen kokoista kaveria, tuplarattaat, kymmenkiloinen hoitolaukku ja ruokaa pataljoonan verran mukana, kiittää onneaan luiskista ja tilavista käytävistä kaupoissa. Täällä joka ikiseen paikkaan, siis aivan joka ikiseen, pääsee lastenrattailla. En ole vastaavaa nähnyt vielä missään.
Toinen päräyttävä paikka on kunnollinen ja todennäköisesti jokusen vuoden sisään iloisesti tussahtava tulivuori tuossa selkäni takana. Sinne pitää päästä kikkailemaan, mutta vasta tiistaina. Ja toki vuokra-autolla.
p.s. Hengailee, huntti ja kikkailee -termien käyttö kertoo allekirjoittaneen olevan peruuttamattomasti keski-ikäistynyt.
p.p.s. Ja jos Madventuresin kaverit vielä yhden tuotantokauden tekevät (jota toivon), todennäköisesti he ovat Kanarialla. He kun ovat aina olleet aikaansa edellä.
Koska itse kuulun empiristien ja toivoakseni myös tieteellisten realistien joukkoon, piti päästä itse paikan päälle. Muutamalla huntilla toki, mikä onnistuu ottamalla äkkilähtö 48 tuntia ennen matkan alkua :). Toinen, henkilökohtaisempi syy pakettimatkaan oli erään kaupallisen kanavan Matkaoppaat -sarja, joka pitää sisällään sellaista extremeä, jossa Tsernobylin ja Pripjatin katujen kuninkaiden meno vaikuttaa lähinnä amatöörien puuhastelulta.
Suurin yllätys kohteessa oli sekoilevien maanmiesten puute. Ainakaan tässä uuden mantereen nimeä sivuavassa kylässä en ole nähnyt yhtään juoppohullua av(i)ovaimon- tai av(i)omiehenhakkaajaa. Tervetuliaistilaisuudessa porukat kävelivät omin jaloin sisään sekä ulos ja kaikkien saarelle tulleiden suomalaisten penaalissa olevat kynät oli teroitettu ennen lähtöä.
Todettakoon samalla, että Rantala on enemmän kuin oikeassa tuosta jokaisen paikan päräyttävyydestä. On mielikuvituksen puutetta (tai tullut huijatuksi ostamalla all inclusive paketin, joka estää sniiduilijaa poistumasta kertaakaan matkan aikana hotellialueelta), jos matkakohteesta ei löydä mitään säväyttävää.
Täällä olen kokenut jo nyt kahden päivän jälkeen pari kovaa juttua. Ensinnäkin, tämä saari on uskomattoman esteetön. Siis kun on kaksi vaahtosammuttimen kokoista kaveria, tuplarattaat, kymmenkiloinen hoitolaukku ja ruokaa pataljoonan verran mukana, kiittää onneaan luiskista ja tilavista käytävistä kaupoissa. Täällä joka ikiseen paikkaan, siis aivan joka ikiseen, pääsee lastenrattailla. En ole vastaavaa nähnyt vielä missään.
Toinen päräyttävä paikka on kunnollinen ja todennäköisesti jokusen vuoden sisään iloisesti tussahtava tulivuori tuossa selkäni takana. Sinne pitää päästä kikkailemaan, mutta vasta tiistaina. Ja toki vuokra-autolla.
p.s. Hengailee, huntti ja kikkailee -termien käyttö kertoo allekirjoittaneen olevan peruuttamattomasti keski-ikäistynyt.
p.p.s. Ja jos Madventuresin kaverit vielä yhden tuotantokauden tekevät (jota toivon), todennäköisesti he ovat Kanarialla. He kun ovat aina olleet aikaansa edellä.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Sunnuntai-Hesari jää jatkossakin tilaamatta
Tällä viikolla valmistauduin ainakin perheeni hartaasti odottamaan vuorotteluvapaaseen. Tai toki olihan sitä tullut valmistauduttua tähän henkisesti jo pitkään, mutta viimeiset kolme vuorokautta olivat aivan lii-iiiian lyhyitä, vaikka yöt olivat mukana täysipainoisssa taistelussa.
Sinänsä hauskaa, olo oli kuin parhaimmillaan tutkija-aikoina toveri Jussilan kanssa artikkeleja yön pimeydessä veivatessa. Tuli muuten mieleen parin viikon takaisesta blogistani, että Iiro on se Cheekin biisissään mainitsema kauppakorkean proffa.
Kun vuorottelua edeltävä viimeinen viikkoa lähestyi loppuaan, kaikista mystisintä olivat ne toistakymmentä aitoa kommenttia, jossa meikän ajateltiin lähtevän muualle hommiin. Vuorottelu tavallaan nähtäisiin sopivana, legendaarisen ison Deen keikan aiheuttaman savuverhon kaltaisena hyväksyttävänä syynä poistua näyttämöltä. Vuorottelu olisi myös oivallista työpaikanhakuaikaa tai sopivaa lomaa ennen seuraavaa taistelupaikkaa.
Ihan alkuun ajattelin, että olipa mukavaa kuulla porukoiden sanovan suoraan, mitä ajattelevat. Se itse asiassa lämmittää mieltä erittäin paljon, sanottiin sitten mitä tahansa. Hieman kuitenkin tämä rupesi vaivaamaan, että onko vuorotteluvapaalla yleensä tapana näin käydä.
Tein totaalisen pseudoselvituksen omista, pääosin kyllä yli 5-kymppisistä tuttavistani, jotka ovat vuorottelun pitäneet. Pseudo mm. siksi, että N on aivan liian pieni ja otos totaalisen vinoutunut. Tuosta noin 10 hengen joukosta ei löytynyt yhtäkään, joka olisi vuorottelun jälkeen vaihtanut hommia. Pääsyy vuorotteluun oli joko perhe, voimien kerääminen, puolison sairastuminen tai vastaava. Mutta onko oma syyni ’perhe’ työnarkomaanille tai vähintäänkin työstä paljon pitävälle sitten sellainen syy, että se ei ole uskottava.
Todennäköisesti on.
Toivottavasti tulevan kuuden kuukauden aikana käytökselläni osoitan, että perheen ehdoilla mennään. Ja haluan osoittaa tämän pääasiassa toki perheelleni.
Tänään ainakin jo Tytti yllätti saksanperheen syömästä yhdessä ja ehkä jo hyvin pian joku spottaa meidät joltakin lentokentältä tai tämän kaupungin leikkipuistosta. Jälkimäiset muuten ovat poikkeuksellisen hyviä. Ja ei Lappeenrannan kotimaan tai kansainvälisessä terminaalissakaan mitään vikaa ole. Blogiakin toki jatkossakin silloin tällöin, kylläkin epäsäännöllisemmin, kirjoittelen, joskin tännehän saa meikä kirjoitella mitä vaan, heh. Ja sunnuntai-Hesaria en meinaa tilata.
Firmalle siis tiedoksi: rullaan kiitoradan päähän taas huhtikuun alussa. Olkoon tämä pahoitteluna kaikille niille, jotka luulevat meikän lentäneen Sammyn sanoin niin kuin tuhka tuuleen.
p.s. Tai saattoihan olla, että meikälle vaan huumorilla vihjattiin, että olisi hyvä lähteä. Ja toisaalta, rehtori voi halutessaan vaikka tekstiviestillä vahvistaa vihjailun todeksi, heh.
Sinänsä hauskaa, olo oli kuin parhaimmillaan tutkija-aikoina toveri Jussilan kanssa artikkeleja yön pimeydessä veivatessa. Tuli muuten mieleen parin viikon takaisesta blogistani, että Iiro on se Cheekin biisissään mainitsema kauppakorkean proffa.
Kun vuorottelua edeltävä viimeinen viikkoa lähestyi loppuaan, kaikista mystisintä olivat ne toistakymmentä aitoa kommenttia, jossa meikän ajateltiin lähtevän muualle hommiin. Vuorottelu tavallaan nähtäisiin sopivana, legendaarisen ison Deen keikan aiheuttaman savuverhon kaltaisena hyväksyttävänä syynä poistua näyttämöltä. Vuorottelu olisi myös oivallista työpaikanhakuaikaa tai sopivaa lomaa ennen seuraavaa taistelupaikkaa.
Ihan alkuun ajattelin, että olipa mukavaa kuulla porukoiden sanovan suoraan, mitä ajattelevat. Se itse asiassa lämmittää mieltä erittäin paljon, sanottiin sitten mitä tahansa. Hieman kuitenkin tämä rupesi vaivaamaan, että onko vuorotteluvapaalla yleensä tapana näin käydä.
Tein totaalisen pseudoselvituksen omista, pääosin kyllä yli 5-kymppisistä tuttavistani, jotka ovat vuorottelun pitäneet. Pseudo mm. siksi, että N on aivan liian pieni ja otos totaalisen vinoutunut. Tuosta noin 10 hengen joukosta ei löytynyt yhtäkään, joka olisi vuorottelun jälkeen vaihtanut hommia. Pääsyy vuorotteluun oli joko perhe, voimien kerääminen, puolison sairastuminen tai vastaava. Mutta onko oma syyni ’perhe’ työnarkomaanille tai vähintäänkin työstä paljon pitävälle sitten sellainen syy, että se ei ole uskottava.
Todennäköisesti on.
Toivottavasti tulevan kuuden kuukauden aikana käytökselläni osoitan, että perheen ehdoilla mennään. Ja haluan osoittaa tämän pääasiassa toki perheelleni.
Tänään ainakin jo Tytti yllätti saksanperheen syömästä yhdessä ja ehkä jo hyvin pian joku spottaa meidät joltakin lentokentältä tai tämän kaupungin leikkipuistosta. Jälkimäiset muuten ovat poikkeuksellisen hyviä. Ja ei Lappeenrannan kotimaan tai kansainvälisessä terminaalissakaan mitään vikaa ole. Blogiakin toki jatkossakin silloin tällöin, kylläkin epäsäännöllisemmin, kirjoittelen, joskin tännehän saa meikä kirjoitella mitä vaan, heh. Ja sunnuntai-Hesaria en meinaa tilata.
Firmalle siis tiedoksi: rullaan kiitoradan päähän taas huhtikuun alussa. Olkoon tämä pahoitteluna kaikille niille, jotka luulevat meikän lentäneen Sammyn sanoin niin kuin tuhka tuuleen.
p.s. Tai saattoihan olla, että meikälle vaan huumorilla vihjattiin, että olisi hyvä lähteä. Ja toisaalta, rehtori voi halutessaan vaikka tekstiviestillä vahvistaa vihjailun todeksi, heh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
