Isonenäinen länkkäri ja kollektiivinen kansa

Tunsin oloni pari viikkoa sitten ihan helvetin pieneksi.

Olimme kolmen taistelijan tehoporukalla muutaman päivän 24/7-tyyppisellä työkeikalla Pekingissä ja siinä huudseilla. Täytyy todeta maan muuttuneet hirmuisesti parissa vuodessa. Ainoa, mikä oikeastaan oli entisellään, olivat ihmiset, ruoka ja lähes ilmainen liikkuminen myös isonenäisille länkkäreille.

Työskentelimme kommunismimarkkinataloudellisen maan eräiden valtiollisten yliopistojen kanssa ylläpitäen entisiä ja avaten konkreettisesti uusia ovia niin opetuksen kuin toivottavasti myös tutkimuksen puolelle. Alleviivataan sana ’valtiollisten yliopistojen’, sillä ilman tuota statusta yliopisto Kiinassa on diplomeja (ei siis tutkintoja) myyvä kauppa.

Suomesta Kiina(n valtio) on spotannut kolme yliostoa, joiden kanssa se haluaa erityisesti lisätä yhteistä toimintaa tekniikan ja/tai talouden parissa. Nämä kolme kovaa ovat jo tutuksi tulleet tupuhupulupu-ketjun Skinnarilan vapaavaltion Lappeenrannan teknillinen, Espoossa pääkonttoriaan pitävä Aalto sekä Herwoodissa sijaitseva Tampereen teknillinen.

Oli varsin mielenkiintoista havaita, että Kiinassa ollaan havahduttu kolmen viime vuoden aikana siihen tosiseikkaan, että yliopistojen pitää tehdä muutakin kuin opettaa. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että niiden yliopistojen, jotka haluavat pysyvät jatkossakin yliopistoina, on muututtava nopeaa vauhtia tutkimusyliopistoiksi koulutusyliopistojen lisäksi.

Kuulemamme mukaan eräät yliopistot ovat tehneet varsin rajuja liikkeitä jopa yksittäisten henkilöiden kannustinjärjestelmien osalta. Liikkeitä, joita länsimaissa ei osata (ehkäpä onneksi) edes ajatella. Tai muotoillaan näin, että meidän palkkausjärjestelmämme on kuin sukupuolettoman sosiaalitantan märkä uni.

Kiinalaisille on nyt myös selkeästi tärkeämpää todellinen tekeminen kuin pelkkä seremoniallinen sopimusten kirjoittaminen. Toisin sanoen, kaikki sellainen, josta ei ole suoraa hyötyä perustehtävän toteuttamisessa, on turhaa. Saimme tämän kokea itsekin.

Hurjaa on myös edelleen kollektiivisen maan kollektiivinen asenne. Kun tuo porukka jotain päättää, he juoksevat homman kasaan todella ahkeralla työllä. Vieläpä laadukkaasti. Ja jos joku uhkaa mennä hiemankin vinoon, juokseminen senkun kasvaa.

Josta tulikin mieleeni positiivinen kokemus.

Kiinalainen koordinaattorimme oli saanut hankittua meille hurjalla työllä 45 minuutin presentaation LUT:sta koulutusalan messuilla, vaikka emme edes osallistuneet omalla pisteellä (rahalla) ko. tapahtumaan. Verkostot toimivat, heh. Koska Lappeenranta tai Suomikaan ei sano suurimmalle osalle paikallisista yhtikäs yhtään mitään, niin varttia ennen aloitusta paikkoja oli salissa vielä vapaana. Kiinalaisemme keksi viivytyksettä yrittäjähenkisen ratkaisun: hän kertoi ohikulkijoille kokemuksiaan, miltä LUT:ssa ja Suomessa näyttää, että Suomi on eurooppalainen maa, siellä on metsää ja järviä sekä siellä voi opiskella länsimaisen tutkinnon.

Asioista ei pidä tehdä vaikeampia kuin ne ovat. Yleensä asiat ovat helppoja.

Siitä olen varma, että kiinalaisten yliopistojen asema tutkimusyliopistoina tulee kasvamaan rajusti. Noilla markkinoilla kannattaa olla järkevällä tavalla mukana.

Samaan hengenvetoon todettakoon, että meidän paikoin itseriittoisten länsimaisten yliopistojen ”onni” on ainakin hetken aikaa se, että täysin vapaata ei tiedonkulku ole Kiinassa edes tieteissä. Se on meinaan niin, että jos tutkijan mahdollisuutta saada tietoa tai julkaisutoimintaa rajoitetaan tavalla tai toisella, ei tutkimus nouse niin nopeasti kuin voisi. Erään tuttavani sanoin, myös tieteessä ja tiedonsaannissa kolme perustavanlaatuista arvoa ovat vapaus, vapaus ja vapaus.

Ensi viikolla meikä yrittää aloittaa viimeinkin kesälomansa, paikalla taas tällä palstalla elokuussa.