perjantai 29. lokakuuta 2010

Lutikoita ja yhteisöllisyyttä

Se on varsin mielenkiintoista, että kun porukka – vaikka toisiaan tuntematta – kohtaa ulkoisen uhkan, yhteisöllisyys pompsahtaa aivan uudelle tasolle. Tai ylipäätään yhteisöllisyyttä syntyy varsin yksilökeskeisessä WASP-kulttuurissa.

Esimerkiksi Talvisodan hengen ansiosta oman sisällissotamme, vaikka kotoisassa Suomessa tätä taidetaan jollakin muulla nimellä kutsua, arpia paikkaantui melkoisesti. Toki hinta oli varsin kova.

Yritystenkin osalta kehittyminen tapahtuu melko usein erilaisten kriisien kautta. Ne voivat olla sisäisiä, kuten hiihtomatkalla loukkaantunut Greiner osoitti punkassaan 1972 HBR:n artikkelin välityksellä (KVG, jos ei ole tuttu). Tai sitten uhkat voivat olla ulkoisia, mikä yleensä lisää yhteisöllisyyttä. Kun täysipäinen porukka näkee ulkoisen uhkan riittävän todellisena, nämä taistelijat alkavat yhdessä kehittää uusia ratkaisuja selvityäkseen. Tai toisinpäin. Ne, jotka uskovat ruusuisen, uljaan ja hulppean menneisyyden palaavan ja eivät ymmärrä kulubudjetin ylittämisen merkitystä, yleensä tuhoutuvat ”yksilöllisesti”.

Yhteisöllisyyttä näyttää syntyvän myös maailmalla.

Kuten edellisessä tekstissäni totesin, ei ole mennyt ihan kuin Strömsössä tämänkertainen matka. Nimeltämainitsematon Finnmatkat myi meille äkkilähtönä lento+hotellipaketin, joka sisätää mukavasti lastenruuasta pitäviä torakoita ja lutikoita. Soittelimme kolmen päivän ajan the puhelinpalveluun ja lopulta ongelma ratkaistiin. Opas kertoi iloisesti ratkaisuna, että heidän sopimusehdoissaan on kohta, jonka mukaan Finnamatkojen vaatimattomissa hotelleissa voi esiintyä pieneliöitä, kuten lutikoita ja torakoita. Näin ollen kaikki on kunnossa ja mitään ei tarvitse tehdä. Aamiaisella olemme tavanneet muitakin halpoja lentoja löytäneita turisteja ja yhteistä keskusteltavaa on löytynyt pitkin päivää; myös eri puolella nyt alla olevaa maata. Olen varma, että ilman matkatoimiston yhteisöllisyyttä luovia sopimusehtoja en olisi tutustunut seitsemään todella mukavaan matkailijaan.

p.s. Nuorempi poika oppi tuossa ryömimään. Oli helkkarin mukana olla paikalla tämän tapahtuessa.

2 kommenttia:

  1. Kun romanialainen pyytää kadulla rahalahjoitusta, on se kerjäämista.
    Kun yliopisto pyytää lahjoituksia, on se varainhankintaa.

    Eikös se jotenkin näin mene mitä elämästä on opittu !

    VastaaPoista
  2. heh, ohessa vähän lisää vettä myllyyn.

    http://www.google.com/search?q=ker%C3%A4yslupa&rls=com.microsoft:fi:IE-SearchBox&ie=UTF-8&oe=UTF-8&sourceid=ie7&rlz=1I7ACEW_fiFI318FI318

    VastaaPoista