lauantai 29. toukokuuta 2010

Mitä mieltä Vladimir Putin on LUT:sta, jossa puhutaan 47 äidinkieltä?

Ajatuksia korkealta ja kovaa. Yliopistojen hiekkalaatikkojen reunana on tuntemamme maailmankaikkeus. Tieteellinen tutkimus laajentaa ymmärrystämme tuosta kaikkeudesta uusien tutkimustulosten kautta. Samoin kaikkien yliopistojen tieteelliset tutkimustulokset, vaikkapa LUT:n tietotekniikan professori Kälviäisen ryhmän retinopatiatutkimukset, konetekniikan professori Mikkolan monikappaledynamiikan tutkimukset ja Suomen ensimmäisen tuulivoimateknologiaprofessori Pyrhösen hiilidioksidineutraalit energiatutkimukset, pyrkivät parantamaan koko ihmiskunnan hyvinvointia.

Ihmiskunnan hyvinvointi siis lisääntyy, kun eri puolilta maailmaa yhdessä töitä tekevät tiedehenkilöt kriittisesti vaivaavat jotain asiaa lähemmäksi totuutta. Kriittisesti -termi edellisessä virkkeessä tarkoittaa, että toiset tieteentekijät pyrkivät osoittamaan toisten tieteentekijöiden tieteellisesti perustellut väitteet vääriksi. Jos tässä vääräksi osoittamisessa ei onnistuta, esitetty väite saattaa olla totta. Tai ainakin lähempänä totuutta.

Tämä tieteentekemisen prosessi tekee tiedeyhteisön jäsenistä paksunahkaisia. Mikä on ihan mukavaa, sillä tällä viikolla olemme saaneet ”mukavia” paikallisia parjauksia mm. kaikilta mantereilta saapuneiden tutkijoiden paperimukikahveista, harmaiden pukujen puutteesta ja foorumijärjestelyjen yhteistyökulttuurin parantamisesta.

Kovan tieteellisen tutkimuksen, yliopisto-opetuksen ja paksun nahan lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa, valtaa ja käytäntöihin liittyviä prosesseja, joilla tutkimustulokset saadaan vietyä käytäntöön. Tällöin yliopiston tehtävänä on pyrkiä tuomaan tieteentekemisen iholle todellisia poliittisia vaikuttajia, joilla on ihan aikuisten oikeasti valtaa. Ja koska yliopiston kenttä on siis kansainvälinen, esimerkiksi Putin - vaikka kiistelty persoona onkin - on vaikuttaja. Ja Putininhan me sitten Lappeenrantaan kutsuimme.

Todettakoon tässä, että toveri Vladimir sai useamman osallistujan tipahtamaan tuoliltaan puheensa aikana. Aivan puskasta ydinasevaltion pääministeri totesi suunnilleen sanasta sanaan näin, että hän "on erittäin tyytyväinen Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja erityisesti Pietarin alueen parhaimpien yliopistojen yhteistyön konkreettisiin tuloksiin”. Tuloksiin!!! Vodkaa on naapureiden kanssa juotu jo 1970-luvulla ja nyt jopa pääministeri ja hänen avustajansa ovat työmme tulokset panneet merkille.

p.s. Tällä viikolla saimme upeita uutisia opetuksemme laadusta. Tekniikan tohtori Jouni Ikonen tietotekniikan koulutusohjelmasta valittiin kaikkien Suomen teknillisen yliopistojen parhaaksi opettajaksi.
p.p.s. En muistanut kiroilla tällä viikolla yhtään. Taidan olla loman tarpeessa.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Lahjakkuutta

Sitä on niin monenlaista lahjakkuutta. Varsinkin isommassa ja pelimannihenkiseksi muotoutuneessa porukassa. Loppuviikon aikana ainakin kolme kokonaisuutta jäi mieleen.

Eilen pääsin seuraamaan väitöstilaisuutta, jossa tutkimustyönsä puolustaja varsin suvereenisti puolusti tuloksiaan ruotsalaisia vastaan. Illalla oli vuorossa karonkkaa ehkä Lappeenrannan parhaassa juhlatilassa, Skinnarilan hovissa. Oli erinomaista Juhla-Avaimen ruokaa, juomaa karonkkaan sopiva määrä ja mieletön bändi, joka oli yhdistelmältään jotakuinkin Springsteen-Pogues-Freud Marx Engels & Jung. Lahjakkuus, josta eniten yllätyin, oli kuitenkin seuraava. Omasta porukasta paljastui kasa muusikoita. Niin laulajina, kitaristeina, basisteina, huuliharpisteina ja niin edelleen.

Olimme torstaina ja perjantaina yliopistopalveluiden porukoiden kanssa tyky-keikalla Haikon kartanossa. En ollut tuolla aiemmin käynyt ja täytyy todeta, että varsin upeaan paikkaan on kartano tipahtanut. Ruotsikin näytti olevan pääkieli, niin siinähän oli kuin ulkomailla konsanaan. Omasta myös normirutiinien ulkopuolella erinomaisesta porukasta löytyi normaalien työtehtävien suorittamiseen liittyvien lahjakkuuksien lisäksi muutakin osaamista. Olipa aihe mikä tahansa, aina jokin porukassa pystyi ottamaan kentän haltuun ja releet messiin. Nyt tiedämme mm., mitkä hanhet muuttavat tähän aikaan Suomeen.

Lahjakkuutta näyttää löytyneen myös paikalliselta osuuskaupalta. Tunnustaudun itse käyväni pääosin kauppiaan pyörittämässä K-kaupassa joko Sammonlahdessa, torin tai sitten Gallerian vieressä. Nyt kuitenkin vaunulenkillä törmäsimme uuteen S-markettin Pallossa. Täytyy sanoa, että kerrankin oli kauppa saatu suunniteltua ja rakennettua sellaiseksi, että se sopi maisemaan - kuka lie ollut arkkitehtinä? Ei kauppa siis ollut liian halvalla ja liian kiireellä rakennettu valmiiksi laho peltihalli. Hienoa EEKOO; tällaista mikkoheikkilämäistä tyylitajua toivoisin lisääkin tähän kaupunkiin.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Suhteellista

Eilen aamulla heräsin tovevi Smirnovin hallitsemassa Transnistriassa ydinkeskustan kerrostaloasunnosta. Hetekalta.

Tämä ei-kenenkään tunnustama kohta parikymmentä vuotta täyttävä Transnisrian alue on tutustumisen arvoinen; joko livenä, tuoreen City-, vähemmän tuoreen Suomen kuvalehden tai wikipedian kautta.

Kuuden ystäväni kanssa vuokrasimme yösijan 15 euroa per yö per naama. Totesimme tämän olleen naurettavan edullista, vaikka nyt ei ihan 5 tähteä ollutkaan. Suhteellisesti majoituksemme hinta oli näin jälkikäteen todetttuna taivaissa. Keskivertokuukausipalkka kun on tuolla 100 USD.

Olisimmeko itse valmiita vuokraamaan oman asuntomme päiväksi kuukausipalkkamme summalla ventovieraille?

perjantai 7. toukokuuta 2010

Juna

Kavereiden mukaan Kim Jong Il kuulemma ei pidä lentämisestä kovinkaan paljoa ja käyttää junaa. Mikäli toveri Il käyttää kakkosluokkaa, hän todennäköisesti tapaa kauan kadoksissa olleita tuttaviaan, muuten vaan mielenkiintoisia persoonia tai sitten pitää junailusta sellaisenaan. Ymmärrän hyvin Jong Illiä – Rovaniemen Tervon määrittelemä 1000 kilometriä tunnissa kymmenen kilometrin korkeudessa lentävä metallidildo on jetsettiä.

Tänään hyppäsin ajoissa olevaan VR:n tuubiin Tampereella hieman 14 jälkeen. Tunnin verran paiskasin tiukasti töitä ja sitten Riihimäellä juoksin ylitäyteen Lahteen suuntaavaan lättähattuun. Lahdessa sitten nousin seuraavaan italoviritykseen ja hokkuspokkus! Istuimme lähes vierekkäin kauan kadoksissa olleen lapsuudenkaverini kanssa. Olimme edellisen kerran tavanneet totaalisen vahingossa Ponta Delgatan lentokentällä 2006. Tätä ennen joskus viime vuosituhannella. Oli todella, todella mukavaa päivittää kuulumiset. Ja huomata, että vaikka kaikki onkin eri tavalla, mikään ei ole muuttunut.

Tosin Tampereelta kotiinpäin matkustaminen on kevyttä kauraa.

Kesällä 2005 pääsimme kavereiden kanssa puolisoidemme ystävällisellä suostumuksella hyppäämään Vainikkalassa junaan ja käymään Vladivostokissa iltapäiväkeitolla. Koska tuo taverna oli vähän syrjässä, viikon aikana pääsi juttelemaan jos jonkinmoisen turistin kanssa. Paikallisten kanssa ei paljoa tullut juteltua, sillä matkustimme makuuvaunullisessa junassa. Neuvostoaikainen makuuvaunu oli luksusta. Tuon matkan aikana tutustuimme mm. melkoiseen suomalaiseen toimittajaan, puolalaiseen elämäntapatravelleriin, itseään etsimässä olleeseen Enronin viestintäjohtajaan, uusiseelantilaisiin himoliikkuja-absolutisteihin sekä pirtukauppiaisiin. Joihinkin törmäsimme sattumalta vielä myöhemmin toisessa kohteessa ja osa on käynyt myös Lappeenrannassa morjenstamassa.

Junamatka voi olla myös kohde sinänsä. Professoriystäväni poika tykkää junista. Tuo isä voi viettää loistavaa laatuaikaa matkustamalla junalla Imatralle ja juoda siinä samalla poikansa kanssa kaakaot ravintolavaunussa. Ja molemmat todennäköisesti nauttivat valtion rautateiden palveluista suuresti.