perjantai 25. syyskuuta 2009

Vaihtelu virkistää

Jos helpolla haluaisin päästä, nyt perjantai-iltana olisi hyvä paikka kirjoittaa itkukarjalaisuudesta. Tosin siitä huolehti itse asiassa tyylikkäästi tämänpäiväisen (25.9.) Etelä-Saimaan Essi-liite. Leena Salliselle pisteet jutusta. Mutta siis vaihtelu virkistää, joten otetaan jotain muuta kehiin.

Aloitin aamulla LUT:n ”hallinnon” aamupalaverin pyytämällä mukaan kiinteistöpuolen pelimiehet työhuoneiden piirustusten kanssa. Vinkkinä kohtalotovereille, että tämän on helkkarin hyvä tapa herättää mielenkiinto. Piirustusten levittäminen kun uhkaa reviiriä, vaikka mitään todellista uhkaa ei olisikaan. Tosin todettakoon tässä, että tiimini LUT:ssa on kyllä erittäin täysipäistä.

Viime viikolla savolaisperäinen professori Iiro Jussila esitti paikallisessa mediassa, että organisaation muuttuessa reviirit joudutaan neuvottelemaan uudelleen. Niissä kohdin toveri Iiron mukaan ilmenee reviirikäyttäytymistä. Työhuone kun on yksi osa reviirin rakennusainetta mm. työvälineiden, tehtävien ja aseman lisäksi.

Itse olen jotenkin yliopistourani aikana pitänyt aina osan tavaroita muuttolaatikossa. On nopeampi lähteä liikkeelle tilanteen niin vaatiessa. Olen yhdeksän vuoden aikana pakannut tavarani LUT:ssa seitsemän kertaa ja tehnyt totaalisen muuton. Vaihtelu on virkistänyt, sillä aina uudet naapurini ovat osoittautuneet loistaviksi tyypeiksi, entiset työhuonenaapurit jääneet vähintään sim-kortille ja ystäväpiiri on laajentunut. Valokuvat, DDR:n ja Pohjois-Korean liput luentokäyttöön tilattuine afroineen ovat muuttaneet sitten uuteen huoneeseen.

Aikaisintaan ensi viikolla saamme uuden yliopiston rehtorin. Siinä kohtaa sitten päästään katsomaan suunnittelupöydällä, millaiseksi työhuonekartta muotoutuu. Toivottavasti ihan totaalinen paniikki ei valtaa tiedeyhteisöä sitä ennen…

Viikonloppuja

p.s. Viimeisen muuttoni jälkeen purin ainoastaan kaksi muuttolaatikkoa. Loput ovat olleet huhtikuusta asti odottamassa loppusijoitusta. Sitä tulee oikesti yllättävän vähällä toimeen.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Normipäivä.

Ehdin pitkästä aikaa pitää ihan rehellisen vapaapäivän. Tai vapaapäivän ja vapaapäivän – aamulla tunti täyttä veivausta, päivällä toinen tunti ja illalla vielä yksi puhelinpalaveri. Mutta siis kuitenkin päivä Skinnarilan kampuksen ulkopuolella ja pois normirutiinien parista.

Työpäivä – mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan – alkaa yleensä allekirjoittaneella hieman 7 jälkeen aamulla ja tämä ensimmäinen osa jatkuu tuonne viiteen. Viiden jälkeen pääsee pitämään pidemmän tauon the perheen kanssa. Toinen setti sitten alkaa klo 21 jälkeen illalla, jolloin parhaimmillaan ehtii vastaamaan mm. sähköposteihin. Kuten tutkimus- ja opetuspuolella työskentelin, termi oli ’normipäivä’.

Yliopistoyhteisössä olen jo jonkin aikaa kuulunut oikeutetusti keski-ikäisiin ja perustutkinnon suorittaneisiin. Tänään aamulenkillä olin nuorisoa. Taas perustutkintoa täällä kuvaavat ehkä parhaiten ammattinimikkeet ex-isännöitsijä, ex-rikospaikkatutkija, ex-huumepoliisi, K-Raudan pomo ja kunnanlääkäri. Näistä viimeksi mainittu on meikää nuorempi.

Porukkamme kokenein, 71-vuotias pelimies, johti joukkoja melkoista vauhtia Vuokatin maastossa. Me muut tulimme sitten perässä. Nämä kokeneet gentlemannit ovat puhuneet mm. Ryanairin lennoista, Etelä-Saimaan otsikoista, 20-luvun jazzista (Dead Man Blues), YouTube-maailmasta houkuttelevuuden lisäämisessä, suomalaisesta yliopistojärjestelmästä ja LUT:n osaamisaloista sekä tiedeyhteisömme vaikuttavuudesta.

Sinänsä hauskaa, aiheet ovat olleet osin samoja kuin normityöpäivänä yliopistolla. Tulokulma vaan ei ole ollut se jokapäiväinen. Ja tämä on ollut helkkarin hyvä. On päässyt miettimään asioita sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta.

p.s. Todettakoon, että tässä jutussa termillä normipäivä ei ole mitään tekemistä YouTuben videon kanssa (hakusanat: normipäivä kummeli)

perjantai 11. syyskuuta 2009

PRKL


Etelä-Saimaan täysipäinen päätoimittaja Pekka Lakka totesi ytimekkäästi pääkirjoituksessaan viime kuun lopulla superhallituksestamme, että ”Kuula ja Suominen avaavat LTY:lle sopivasti ovia valtakunnan suuntaan. Se on oikein, sillä LTY ei paini maakuntasarjassa.”. Hyvät naiset ja herrat, meillä on ongelma: olemmeko painineet maakuntasarjassa?

Kansainvälisillä akateemisilla kentillä tutkimusryhmämme ovat jo vuosia niittäneet mainetta ja kunniaa. Skinnarilan kampuksella puhutaan 47 äidinkieltä, on valtakunnallisia tutkimuksen ja opetuksen huippuyksikköjä, nobelistia tutkimusryhmässä ja niin edelleen. LUT yritysmaailman tiedeyliopistona on jo pitkään rakentanut yhteiskuntaa useiden, myös pörssilistattujen kumppaneiden kanssa.

Keskittyessämme rakentamaan kilpailuetua tekniikan ja talouden osaamisella, on ehkä meiltä suurimmalta osalta – myös itseltäni – jäänyt vähemmälle huomiolle se, miten meidät nähdään ja mitä meistä tiedetään. Senhän jo olemme uskaltaneet tunnustaa, että yliopistoamme ei tunneta.

On välttämätön ehto, että tekemiset tutkimuksen ja opetuksen puolella ovat kansainvälisesti kovaa luokkaa. Mutta se ei ole vielä riittävä ehto. Erityisesti lappeenrantalaisten, eteläkarjalaisten ja suomalaisten kun pitäisi vielä tietää, että olemme kansainvälinen toimija, joka operoi kansallisesti ja maakunnallisesti.

Tekisi mieleni nousta omalla tapaa loisteliaiden 60-lukulaisten radikaalien tapaan parrikaadeille ja huutaa, että maakunta on väärässä. Tulosta tosin tästä ei tulisi ja tekisin itsestäni vieläkin suuremman pellen.

Mitäpä siitä seuraisi, jos vaikkapa jokainen meistä kertoisi vain kahdelle tuttavalleen LUT:n tekemisistä? Siinä käännytettäisiin helposti 10 000 sielua. Samaan aikaan suosittelen laajentamaan kahvipöytäseuraa tai vaihtamaan työhuonetta säännöllisesti. Ne muut ’väärissä porukoissa liikkuvat’ eivät sitten loppupelissä niin väärässä olekaan.

Että prkl. Hoidetaanko tämäkin homma kotiin ja kerrotaan yhteiskunnalle keitä olemme? Ei kuitenkaan liian takki auki tai liian itkukarjalaisesti. Siltä väliltä, kuten kotipuolessa Savossa sanotaan

p.s. Jos kukaan tänne on jaksanut lukea, niin näistä osa todennäköisesti toteaa, että turhaa vouhkaamista ja heikkoa työajan käyttöä Saksalta. Ei hätää, vouhkaaja kirjoitti tämän vapaa-aikanaan.