maanantai 25. huhtikuuta 2011

Merkitys

Kävelin eilen pitkästä aikaa hautausmaalla ilman kutsua. Teki helkkarin hyvää kolmestakin syystä. Ensinnäkin, jos tuntuu menevän liian hyvin, niin eikun vaan hakemaan perspektiiviä vaihtoehdosta olla kuollut. Toiseksi, jos tuntuu menevän liian huonosti, niin eikun vaan hakemaan perspektiiviä siitä, miltä tuntuu olla kuitenkin elossa. Kolmanneksi, jokaisella hautausmaalle loppusijoitetulla ihmisellä on ollut jokin merkitys, että me olemme siinä, missä olemme.

Jäin miettimään, saammeko tieteessä nykyään mitään konkreettista aikaan ja jos saamme, niin ketkä näin tekevät?

Suurien linjojen osalta viimeiset sata tai kaksi sataa vuotta ovat olleet melkoista haipakkaa, josta suuri kiitos kuuluu tieteen kanssa töitä tekeville ihmisille. Huuhaata sisältämättömät tutkimustulokset ovat mahdollistaneet monia edistysaskelia vaikkapa lääketieteessä. Nämä askeleet näkyvät mm. hautakivissä pidentyneenä elinikänä. Toki tieteen tuloksia on voitu käyttää myös epäinhimillisesti (esim. lyömällä ydinaseella päähän), joskin syy ei ole ollut tieteessä, vaan tulosten epäeettisissä soveltajissa.

Mutta keitä ne on ne tieteen sankarit, sellaiset tieteen sankarihenkilöt?

Itselläni on etuoikeus tuntea aitoja, positiivisesti räjähteleviä tiedehenkilöitä, joilla uuden löytämisen palo on yhtä rajua kuin löytöretkeilijöillä aikanaan. Samoin tapaan päivittäin tutkivia opettajia, jotka ovat aidosti liekeissä nähdessään uusien sukupolvien oppivan. Ja eikä siinä vielä kaikki. Olenpa törmännyt käytävillä tutkijoita ja tutkivia opettajia avustaviin henkilöihin, jotka tekevät useammin kuin jatkuvasti ihmeitä tieteilijöiden työtä helpottaakseen. Joillakin näyttää lisäksi olevan varsin hauskaa työskennellessään keskenään. Näitä kaikkia ihmisiä mielestäni yhdistää se, että he ovat löytäneet kukin jonkinmoisen merkityksen tekemisilleen. Muunkin kuin tilinauhan.

Kun hommalla on merkitys, on helpompi 'kestää' suurimman rahoittajamme vaatimukset 0,7 tieteellisestä julkaisusta per henki vuodessa, yliopisto-opiskelijoiden varsin suuri vapaus tulla ja mennä ja se fakta, että vastaamme valtion kirstunvartijoiden sijaan itse tekemistämme.

Toisaalta edellinen sisältää suuria mahdollisuuksia. Kun vuodessa rahoittajamme vaatimus on 0,7 julkaisua per tutkija, siinä ehtii tehdä määrän lisäksi laatua. Kun opiskelija saa itse valita opintonsa, voi motivaatio suorittaa mielenkiintoisia opintoja olla korkeampi kuin pakkopulla. Ja kun itse vastaamme taloudestamme, niukkoja resursseja on pakko käyttää järkevästi varsinkin pitkällä aikavälillä.

Hyväksi lopuksi ja rehellisyyden nimissä korostettakoon, että vaikka tiede on vastuussa monesta, ei maailma pelkästään tiedetyypeillä pyöri. Merkittäviä ihmisiä on paljon myös muualla.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pimp my Suomineito

Huomenna illalla tiedämme melko pitkälti, ketkä joutuvat seuraavaksi kaudeksi sorvin ääreen virittämään (Pimp my Ride -tyylisesti) Suomi-neitoa. Hyvää asiassa on se, että me suomalaiset pääsemme itse päättämään asian.

Lueskelin illalla filosofi Ollilan kolumnia liittyen uurnilla käyntiin ja pohdintaan ehdokkaista sekä erityisesti meistä äänestäjistä. Enpä osaisi itse asiaa paremmin ilmaista.

”Paras ehdokas on oppimiskykyinen henkilö, jolla on huikeat vuorovaikutustaidot ja arvot kohdallaan. Sopiva äänestäjä on henkilö, joka löytää tien vaaliuurnille. Satoi tai paistoi.” (Ollila, Talouselämä 14/2011)

Ainoa lisäys, joka tuohon pitää tehdä, on tilanne sopivan ehdokkaan puuttumisesta. Sopiva äänestäjä meinaan löytyy aina. Jos sopivaa ehdokasta ei löydy, kopissa voi käydä palauttamassa myös tyhjän lapun. Sekin on arvokas mielipide.

Huomenna on siis todella säälittävää jäädä kotiin sohvalle voivottelemaan maailmanmenoa vaikkapa reippahassa krapulassa. Ellei sitten ole jo ennakkoäänestänyt.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lisää pikkujouluja!



Työpaikalla ei tarvitse olla huumoria ja johtajan tulee olla neutraali, totesi eräs nyt jo valtion eläkettä nauttiva henkilö. Olen tämän äijän kanssa totaalisen eri mieltä, sillä normaalin ihmisen elämään kuuluu loukkaamaton huumori. Ja elämäähän on kai tämä työelämäkin. Jämäkkä toki johdonkin pitää olla, mutta heinäseipäät kuuluvat pellolle.

Johtamiskirjallisuudessa on keskitytty varsin usein esimiesten huumoriin, sillä varsinkin rahanahteet ismi-konsultit näkivät tässä viime vuosikymmenen alussa kovan busineksen. Naminamit myivät ja johtamiskoulutuksissa johtajat kuvittelivat a) tulevansa hauskoiksi, b) nostavansa yritystensä tuottavuutta olemalla hauskoja sekä c) viihdyttävänsä työntekijöitään liimaamalla harmahtavan persoonansa päälle huumoria. Todennäköisesti toiminta näytti kuitenkin säälittävältä, vaikka toki työntekijöiden kuului näillekin jutuille hymyillä. Sitä on vaan niin monenlaista hymyä.

Mutta jos asiaa tarkastellaan hieman laajemmin, saadaankin jo järkeviä tuloksia. Nimittäin paljon parjattu hierarkia luo erinomaisen perustan työyhteisön ilmapiirin parantamiseen huumorin keinoin. Huumoria kun voidaan harrastaa eri tasoilla organisaatiota.

Toveri Paavola kirjoitti kahdeksan vuotta sitten Talouselämässä erittäin kansankielisesti organisaatioiden ylä- ja alakulttuurista. Virallisesta kulttuurista voimme lukea yrityksen erilaisista dokumenteista tai kuuntelemalla virallisia esityksiä. Taas itseäni enemmän kiinnostava ns. karnevalisoitu alakulttuuri, erityisesti pyhä parodia, tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että sopivin väliajoin häväistään valtaapitävät, käännetään asiat päinvastoin ja rikotaan virallisten käsitteiden yhteyksiä. Se kun parhaimmillaan parantaa ilmapiiriä ja tuo sekä luo uusia ideoita.

Pikkujoulut lienevät tunnetuimpia tällaisia hierarkioita kääntäviä karkeloita. Itsekin muistan vuosituhannen alun pikkujouluseikkailuista mm. Markku Tukan, koivuhalon kanssa keskustelevan Pöllin, professori Kyläpeikon, sihteeri Pärrin ja hieman uinahtelevaisen johtaja A:n hallituksen kokoukset. Sinänsä mielenkiintoista, en muista yhdenkään Kuulumisia-lehden pääkirjoituksen sisältöä.

Kun porukka saa nauraa ihan luvan kanssa johdolle ja/tai itselleen (no, kyllä se johtokin on osa porukkaa), se vaan tekee hyvää. Ja parantaa sitä töissä viihtymistä aika tavalla.

Se, mitä tässä yritän sanoa, on se, että huumorin ylläpito on jokaisen työyhteisön jäsenen perusoikeus. Ja pikkujouluja voisi olla enemmän. Tai edes loistavia jäyniä – kuten yllä oleva 1.4 otettu kuva oman työhuoneeni ovesta osoittaa…

Open Your Mind.

p.s. olen saanut korviini "huolestuttavan huhun", jonka mukaan LUT:n vuoden 2011 pikkujouluissa on vuosien tauon jälkeen esiintymässä KATI-TUTA-KOTE-KOKE-XXX –production. Johdon kannattaa todennäköisesti raapaista riittävät pohjat ennen paikalletuloa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Haloo!?! Maailman paras!

Yhdysvallat, Kanada, Britannia, Italia, Irlanti, Suomi, Saksa, Hollanti…

Abouttiarallaa 125 000 kansainvälistä opiskelijaa noin 200 yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa eri puolilla maailmaa vastasi kyselyyn siitä, miten tyytyväisiä he ovat opinahjoonsa. Mukana tutkimuksessa (Igraduate, 2011) oli kuulemma myös pari ford-loppuista huippuyliopistoa.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (LUT) opiskelee tuntemamme maapallon tyytyväisimmät kv-opiskelijat. Sijoituimme tutkimuksessa sijanumerolle yksi. Niin, ja koska Suomi sijaitsee maailmassa, olimme ykkösenä myös Suomessa.

Sekin selvitettiin, miksi näin on.

Erityisesti tiedettä ja käytäntöä yhdistävät opettajamme saivat erittäin suurta kiitosta. Toki sen olemme tienneet pitkään, että tiedeyliopistomme luentosaleissa ja laboratorioissa työskentelee useita kansallisesti ykköseksi rankattuja niin tekniikan kuin talouden - luonnollisesti tohtorintutkinnon - suorittaneita opettajia. On hienoa, että korkeatasoinen koulutus välittyy myös kansainvälisille opiskelijoille.

Tutkimus- ja opetushenkilökunnan lisäksi tukipalveluissa työskentelevät ammattilaiset saivat erittäin suurta kiitosta kv-opiskelijoilta. Vaikka irtaantuminen valtion tilivirastoasemasta on laittanut varsinkin tukipalveluhenkilöstön monen haasteen eteen, palvelutaso näyttää säilyneen nyt tutkitusti maailman parhaana.

Poikkeuksellisen pelimannihenkisen ja taisteluhaluisen porukan lisäksi selittäjänä todennäköisesti toimii jännitteitä luova rakenteemme, joka on samanaikaisesti sekä hajautettu että keskitetty. Hajauttamalla saadaan paikallisen tiedon lisäksi enemmän juoksunopeutta ja keskittämällä saadaan tehokkuuden lisäksi estettyä pahimmat vauhtisokeiden ojaanajot.

Asuminen ja eläminen on Lappeenrannassa järjestetty myös poikkeuksellisen hyvin. Suuri kiitos kuuluu LOAS:lle, Lappeenrannan kaupungille ja ylioppilaskunnan vauhtiveikoille. Toki sen olemme tienneet jo vuodesta 2006 saakka, että Lappeenranta on tutkitusti Suomen paras yliopistokaupunki (SYL & OLL, 2006). On hienoa, että mukava kaupunkimme näyttäytyy mukavana myös kansainvälisille opiskelijoille.

Toveri Hokkasen johtamat keskitettyjen kansainvälisten palveluiden henkilöstö yhdessä tiedekuntien kv-toimijoiden sekä ylioppilaskunnan kanssa saavat hehkutusta. Kansainväliset opiskelijat kun saapuvat LUT:iin, he eivät todennäköisesti tunne tulevansa eristetyksi mitä erilaisimpiin keskittäytymisleireihin, vaan heillä on mahdollisuus rakentaa tulevaisuuttaan muiden tiedeyhteisön jäsenten kanssa.

Olen miettinyt koko viikonlopun kolmea asiaa tähän liittyen.

Ensinnäkin, miten pystyn kiittämään sitä porukkaa, jotka tekevät helkkaristi hommia tämän(kin) asian eteen? Toiseksi, yliopistojen välisen kilpailun kiristyessä haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa, miten saamme pidettyä itsemme täysipäisinä kehittäen toimintaamme (niin, emme mekään täydellisiä ole)? Ja kolmanneksi, miten saisimme edes yhden toimittajan huomaamaan, että Suomessa, Lappeenrannassa, on kansainvälisten opiskelijoiden maailman parhaimmaksi reittaama yliopisto.

p.s. Aivan samat palvelut toki tarjoamme suomalaisille, joten olisi hauskaa tietää jonkun riippumattoman tutkimuslaitoksen toimesta myös tämä tulos.

p.p.s. Professori Jussila jollakin mystisellä tavalla ennakoi blogissaan menestymistämme. Ennakkotietoa kun tutkimuksen tuloksista ei edes Iirolla ollut. Tai ehkäpä paljon maailmalla liikkuva Jussila käveli vain käytävällä ja katseli ympärilleen.