Merkitys

Kävelin eilen pitkästä aikaa hautausmaalla ilman kutsua. Teki helkkarin hyvää kolmestakin syystä. Ensinnäkin, jos tuntuu menevän liian hyvin, niin eikun vaan hakemaan perspektiiviä vaihtoehdosta olla kuollut. Toiseksi, jos tuntuu menevän liian huonosti, niin eikun vaan hakemaan perspektiiviä siitä, miltä tuntuu olla kuitenkin elossa. Kolmanneksi, jokaisella hautausmaalle loppusijoitetulla ihmisellä on ollut jokin merkitys, että me olemme siinä, missä olemme.

Jäin miettimään, saammeko tieteessä nykyään mitään konkreettista aikaan ja jos saamme, niin ketkä näin tekevät?

Suurien linjojen osalta viimeiset sata tai kaksi sataa vuotta ovat olleet melkoista haipakkaa, josta suuri kiitos kuuluu tieteen kanssa töitä tekeville ihmisille. Huuhaata sisältämättömät tutkimustulokset ovat mahdollistaneet monia edistysaskelia vaikkapa lääketieteessä. Nämä askeleet näkyvät mm. hautakivissä pidentyneenä elinikänä. Toki tieteen tuloksia on voitu käyttää myös epäinhimillisesti (esim. lyömällä ydinaseella päähän), joskin syy ei ole ollut tieteessä, vaan tulosten epäeettisissä soveltajissa.

Mutta keitä ne on ne tieteen sankarit, sellaiset tieteen sankarihenkilöt?

Itselläni on etuoikeus tuntea aitoja, positiivisesti räjähteleviä tiedehenkilöitä, joilla uuden löytämisen palo on yhtä rajua kuin löytöretkeilijöillä aikanaan. Samoin tapaan päivittäin tutkivia opettajia, jotka ovat aidosti liekeissä nähdessään uusien sukupolvien oppivan. Ja eikä siinä vielä kaikki. Olenpa törmännyt käytävillä tutkijoita ja tutkivia opettajia avustaviin henkilöihin, jotka tekevät useammin kuin jatkuvasti ihmeitä tieteilijöiden työtä helpottaakseen. Joillakin näyttää lisäksi olevan varsin hauskaa työskennellessään keskenään. Näitä kaikkia ihmisiä mielestäni yhdistää se, että he ovat löytäneet kukin jonkinmoisen merkityksen tekemisilleen. Muunkin kuin tilinauhan.

Kun hommalla on merkitys, on helpompi 'kestää' suurimman rahoittajamme vaatimukset 0,7 tieteellisestä julkaisusta per henki vuodessa, yliopisto-opiskelijoiden varsin suuri vapaus tulla ja mennä ja se fakta, että vastaamme valtion kirstunvartijoiden sijaan itse tekemistämme.

Toisaalta edellinen sisältää suuria mahdollisuuksia. Kun vuodessa rahoittajamme vaatimus on 0,7 julkaisua per tutkija, siinä ehtii tehdä määrän lisäksi laatua. Kun opiskelija saa itse valita opintonsa, voi motivaatio suorittaa mielenkiintoisia opintoja olla korkeampi kuin pakkopulla. Ja kun itse vastaamme taloudestamme, niukkoja resursseja on pakko käyttää järkevästi varsinkin pitkällä aikavälillä.

Hyväksi lopuksi ja rehellisyyden nimissä korostettakoon, että vaikka tiede on vastuussa monesta, ei maailma pelkästään tiedetyypeillä pyöri. Merkittäviä ihmisiä on paljon myös muualla.