1800-luku rules

Ukko-Koli, Koli ja sen ympäristö on todennäköisesti monen mielestä todellisinta, suomalaista kansallismaisemaa - jos on yhtään puheisiin uskomista. Upeaa täällä on ihan faktisestikin; olen yli 10 vuoden ajan tupsahtanut syksyisin tänne rauhoittumaan tai riehaantumaan.

Illalla mökin hiljennyttyä puolen yön jälkeen olisin voinut ottaa pirssin ja kirmaista kylille, mutta sen sijaan ajatukseni harhailivat työn ympärillä.

Mahtoi maanviljelykseen tottuneita ”#%#¤”#:aa, kun joku ’omankylänpoika’ otti käyttöön liukuhihnan ja alkoi tarjota tasaisempaa ja turvallisempaa toimeentuloa huonosti valaistussa ja vetoisassa tehdashallissa. Tuo kyrsimisosuus liittyi todennäköisesti siihen, että tekemistä alettiin mitata aikana. Aiemminhan töitä oli tehty, kun niitä oli pitänyt tehdä. Kun viljaa piti puida, niin siellä ei työantaja- tai työntekijäjärjestöjen kellokallepellet heiluneet pellon reunassa juristiarmeijalle soittelemassa, vaan viljaa puitiin. Ja jos joskus sattui olemaan vapaampaa, niin sitten saatettiin ottaa vähän rennommin. Työtä arvostettiin tekemisen, ei olemisen mukaan.

Eipä mennyt kuitenkaan kovin pitkään, kuin kellon mukaan sananmukaisesti liukuhihnalla työskentely oli institutionalisoitunut. Siis on helppoa laittaa työmoodi (ts. aivot narikkaan)päälle, tehdä duunit pahaa maailmaa parjaten ja palata iltapäivällä himaan juomaan simaa tai juoksentelemaan sen kuuluisan kirveen ja perheen kanssa.

Työnantajat pitivät ja ehkä useat pitävät vieläkin tällaista aikaan perustuvaa kuukausipalkkaista lastentarhaa parhaimpana, koska sitä pystyy valvomaan ja ennustamaan. Luottamus hyvä, kontrolli parempi, totesi filosofi idästä. Työntekijäjärjestöt, myös omani, ovat pitkään taistelleen korvauksesta menetetystä vapaa-ajasta. Työn arvostaminen tapahtuu nykyään olemisen, ei tekemisen kautta.

Ajan arvostaminen on helkkarin perverssiä, sillä ahkeria ja tunnollisia ihmisiä on nykyäänkin hirmuisesti. Ainakin meillä niitä juoksee käytävillä runsaasti.

Maailma on länsimaisen vähemmistön näkökulmasta muuttunut palveluyhteiskunnaksi. Hubbabubbakonsultentit hipsuttelevat pitkin firmoja kertomassa, miten ainutlaatuiseksi ja erityiseksi yhteiskunta on muuttunut. ”Tällaista radikaalia tilaa ei ole ollut koskaan ennen”, julisti yksi konsulentti. Siis eikö koskaan aiemmin maailma ole ollut sellainen, että viljaa on pitänyt puida silloin kun viljaa on ollut puitavana?

Pääluottamusmiehemme kanssa viime keväänä kahvilla visioimme tuloksen merkityksestä niin työaikaan kuin palkkaan liittyen. Siis siten, että Martti totesi arvostavansa enemmän tulokseen perustuvaa toimintaa ja mittaamista. Rakennuksilla tällainen kun on ollut käytössä kuulemma jo kauan. Kun siellä tiimi teki enemmän, tiimin jäsenet saivat enemmän, ja kun tiimi teki duunia normaalisti, tiimin jäsenet saivat palkkaa normaalisti.

Koko yhteiskunnassa pitäisi polttaa kellokortit heti maanantai-aamuna. Nyt ei pidä tätä tulkita väärin. Ne, joiden tulosta kannattaa mitata ajalla (mm. on hienoa, että julkinen liikenne kulkee ajallaan ja puhelinvaihde on auki säännöllisesti), niin sitä kannattaa mitata jatkossakin ajalla. Mutta me muut, joiden palkan pitäisi perustua tulokseen, niin työajan seuraamisessa ei ole mitään tolkkua. Pahoittelen.

Uusi yliopistolaki onneksi tässä parantanut ainakin tutkijoiden asemaa. 1.8.2010 alkaen mm. nuoremmat tutkijat (ns. väitöskirjan tekijät) saavat viimeinkin käyttää vuodessa 1600 tuntia miten haluavat. Aiemminhan heidän piti ainakin turhien dokumenttien mukaan istua 7,25 tuntia firmalla arkipäivisin kopeissaan tekemässä innovatiivista maailmanluokan tutkimusta. Tuo 7,25 tuntia päivässä oli innovatiivista maailmanluokkaa 1800-luvun lopulla.

p.s. Kolille muuten kannattaa tulla myös ei-kansallisaatteen innoittaman halbamatkalaisenkin. Vaikka monet tosiaan puheissaan pitävät tätä kansallisaarteena, Loma-Kolin alueella näin eilen 5 autoa. Paljon puhetta, vähän tekoja. Ja kun näin on, hinnat ovat yleensä varsin maltillisia meille tänne tulijoille, heh.
p.p.s. Tänään otan pirssin.