Jokapäiväinen retriittimme

Retriitti voidaan ymmärtää vetäytymiseksi arkisesta aherruksesta ja/tai hiljentymiseksi niin hengellisistä kuin maallisista syistä johtuen. Koska tämä perjantai on varsin pitkä, pidin pitkän iltapäiväretriitin. Nimittäin vessassa – se on valehtelematta ainoa paikka mulle, jossa pystyn edes hetkeksi vetäytymään arkisesta aherruksesta ja keskittyä vaikka lukemiseen. Tai omiin ajatuksiin. Kunhan tajuaa puhelimen laittaa äänettömälle.

Tämänpäiväisessä ”iltapäiväretriitissäni” päätin jatkaa kilpailijayhteistyökumppaniyliopistojen tiedotuslehtien lukemista. Olen nyt menossa edesmenneessä, metamorfoosin läpikäyneessä Joensuun yliopistossa ja vuodessa 2009, numerossa kolme. En ole ihan varma, kenelle näitä tiedotuslehtiä loppupelissä suunnataan, mutta nyt yllätyin erittäin positiivisesti. Silloisen teologisen tiedekunnan dekaani, eksegetiikan professori Lauri Thurén oli onnistunut upeasti Näkökulma-kirjoituksessaan. Ohessa muutamia poimintoja.

- Itä-Suomen yliopiston tuore strategia lupaa, että ”hallinto- ja tukipalvelut ovat tuottavia ja tehokkaita”
- Henkilöstöä kuullaan, mutta he eivät päätä kuten ennen. Tämä on myös yliopistolakiluonnoksen henki.
- Kehityssuuntaa on helppo arvostella. Vanha malli… …kellään ei ollut kiirettä eikä todellista vastuuta. Intriigit ja käytäväjuonittelut piristivät iltapäivää
- Jonkun täytyy kantaa vastuu ja nähdä oman edun ylitse… Heidän [johtajien] on uskallettava tehdä valintoja, vaikka joku menettäisikin saavutettuja etuja…
- perinteisesti jotkut tuottavat valtavasti opintopisteitä, tutkintoja ja tutkimusta, toiset lähinnä nauttivat akateemista vapautta.
- Kukaan ei tiedä yksin, miten pitäisi toimia… Uutta yliopistoa johdetaan keskustellen ja kuunnellen etenkin pätevimpien tutkijoiden ja opettajien näkemyksiä, vaikkeivät nämä pitäisikään ääntä itsestään

Nyt olisi osuva paikka lähteä peilaamaan tuolloisen Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan dekaanin näkemyksiä LUT:iin. Enpä kuitenkaan jaksa, etten tulisi paljastaneeksi jotakin kollegalleni, pelimies Lintuselle.

Lyhyesti voi todeta, että samassa veneessä täällä Pietarin esikaupungin paremmalla puolella ollaan. Ja kun kilpailijoita ollaan, voisin todeta meidän olevan olevan hieman edellä. Itä-Suomen kollegat voinevat väittää vastaan – vastaväitteiksi hyväksyttäneen konkreettiset toimenpiteet, heh. Vaikka tuon tuottavien ja tehokkaiden tukipalveluiden osalta.

Tuli tässä mieleen, että me LUT:ssa muuten olemme kovalla työllä ja lyhyellä aikavälillä saavuttaneet suomalaisten yliopistojen mediaanin tutkimus-ja opetushenkilöstön sekä muun henkilöstön suhdeluvussa. Tätä on voitu parantaa yhtäaikaisesti a) lisäämällä päteviä tutkijoita ja opettajia sekä b) tarkastelemalla kriittisesti tukipalveluita.

Erityisesti yksi lause tuossa Thurénin jutussa lämmittää mieltäni. Yliopistojen johtajien tulisi – tai tulee – keskustella laajasti ja kuunnella erityisesti pätevimpiä tutkijoita ja opettajia (ja toki myös tukipalveluporukoita).

Tutkijoiden pätevyys on helposti analysoitavissa: katsotaan julkaisuluetteloa (indeksoidut kansainväliset journalit ratkaisevat), lasketaan h-indeksi (tyly mittari) sekä peilataan parin viimeisen vuoden ajalta kansainvälisten Journaleiden kehitystä.

Opettajien osalta, jotka meillä siis 2013 ovat kaikki tohtoreita, taas tarkastellaan ohjattuja väitöskirjoja, dippatöitä ja graduja. Myös opiskelijapalaute kertoo paljon (vastoin harhakuvitelmaa, viimeisen luentokerran dominokeksien jakaminen laskee palautetta). Lisäksi tiedeyhteisön nuorimpien jäsenten, opiskelijoiden, työllistyminen kertoo paljon - millainen ura urkenee ja paljonko siitä maksetaan.
Ja toki tietenkin se, paljonko meillä on valtakunnallisesti ja miksei kansainvälisestikin palkittuja opettajia.

Tukipalveluissa kovimpia ovat ne, jotka työssään tekevät kaikkensa tutkimuksen ja opetuksen edistämiseksi. Siis rakentavat ja uudelleenmuotoilevat sellaisia prosesseja, jotka lisäävät tutkimukseen ja opetukseen käytettävää aikaa. Ja poistavat niitä, jotka vievät aikaa tutkimuksesta ja opetuksesta.

Ja toki muistettakoon, että myös kovaääniset huutajat voivat olla huutamisen lisäksi briljantteja tutkijoita, raudanlujia opettajia sekä piinkovia hallinnoijia. Tulee tässä heti ainakin yksi mieleen. Se, että ei pidä itsestään ääntä, ei tee kenestäkään automaattisesti kovaa työntekijää. Tosin ei tee sekään, jos vaan huutaa unohtaen julkaista, opettaa ja hallinnoida, heh.

Niin, se on hyvää perjantaita. Taidan lähteä tästä seuraavalle retriitille. Ja otan uusimman Aku Ankan lukuun.