Vuosi on alkanut itselläni varsin hyvin. Siitäkin huolimatta, että vauhtia piisaa konttorirotalla vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmin, palellutin itsekin työkeikalla flunssaiseksi ja uutiset Etelä-Suomesta ovat olleet karmivia.
Syksyn jälkeen on jotenkin alkanut löytyä rock’n’roll-henkistä työotetta takaisin. Tällöin ainakin itse osun useammin maaliin ja työni on tuottavampaa verrattuna pakkopuurtamiseen. Mukavinta on kuitenkin ollut se tosiasia, että kysellessäni LUT:n käytävillä ”kuin on vuosi lähtenyt käyntiin” -kysymystä, vastaus on varsin usein ollut samankaltainen kuin meikällä. Hieno juttu!
Hyvään meininkiin liittyen olen pohtinut, miten paljon fiilis on kiinni siitä, mitä itse tekee asialle ja miten hommaan asennoituu. Ympäristölle kun harvemmin voi yhtään mitään ainakaan lyhyellä aikavälillä. Jos on pakkasta perkeleesti kolme viikkoa peräkkäin, niin sitten sitä vaan on (no, airBalticila pääsee lämpimään nopeasti). Tai kun viranomaisten määräämät joskus karmivia työmääriä aiheuttavat DL:t painavat päälle, niin ne painavat päälle. Mutta kun tarkasteluun tulee se oma tekeminen ja asenne…
…viikolla maakunnan identiteetinrakentajassa oli pariin otteeseen juttua autokauppiaista. Huomioni kiinnittyi niissä ongelmiin, joita nostettiin joko haastateltavan, toimittajan tai molempien toimesta. Vaikka myynti on kasvussa, autoja ei kuitenkaan tahdo mennä kaupaksi riittävästi monenmoisten syiden vuoksi.
Jouduin viimeinkin antamaan periksi päätyen hankkimaan isompaa, dieseliä käyttävää autoa. Matkustajien ja mukana kulkevan romun määrä kun kasvaa lähes eksponentiaalisesti, niin hyvin palvellut lähes 300 000 kilometriä kulkenut pieni ruotsalainen oli myytävä. Päätimme rouvan kanssa poikkeuksellisesti tukea maahantuonnin sijasta maakunnan autokauppoja (ehkä olimme myös vähän laiskoja) ja lokakuun lopussa lähdimme etsimään mustaa ruumisautomallista myllyä. Käytettyä, sellaista vähintään neljä vuotta vanhaa kinneriä.
Pyysimme kahta merkkiliikettä etsimään joko mustaa arkkumallista ruotsalaista, pahasti mainettaan kolhinutta mustaa kiesiä tai sitten mustaa perussaksalaista kolmikirjaimista perheautoa. Totesimme kauppiaille, että auto saa myös hyvin mielellään olla käytetty tuontiversio. Näissä varustetaso on meinaan Suomen autoverokohtelusta johtuen aika tavalla karvanoppaversioita parempi. Tai mielestäni lisävarusteeksi mainostettu koristelista ei oikein ole lisävaruste. Tarjouksia luvattiin kummastakin firmasta lähettää ja yhteydessä olla.
Hiljaista on lokakuun jälkeen ollut. Helpompi on ilmeisesti todeta, että autot eivät mene kaupaksi. Tai sitten menee niin hyvin kaupaksi, että ei tarvitse myydä mitään. Toisaalta saatoin olla harmaa virttynyt talvitakki päällä sen verran persaukisen näköinen heebo (tai tiesivät, että olen), että katsoivat paremmaksi olla lähettämättä mitään. Joulukuussa sitten käämini paloi myyntitykkeihin, ja jouluaattona maksoin etumaksun erääseen saksalaiseen autokauppaan. Mikkeliläinen hakupalvelu Toivakainen on juuri ajamassa autoa kohti Suomea.
Vuosi näyttää meikälle paremmalta myös paikallisten autokauppiaiden vuoksi. Kiitän tässä aidosti kauppiaita siitä, että nyt perheemme lainakuorma ei kasva niin paljoa kuin odotimme. Käytetty tuontiauto kun tuli joitakin tuhansia euroja halvemmaksi.
Aurinkoista viikonloppua.
p.s. Pohdin tässä, että onko se hyvä, jos pitkään menee hyvin
p.p.s Yksikään E-S:n haastattelemista autokauppiasta ei luvannut tehdä meikälle tarjousta :-)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti