Tilipäivä

Pari viikkoa sitten rouva Lehikoinen tiimeinen paiskasi yliopistoa kirjeellä. Siinä kerrottiin pääpuolisesti, että olemme toimineet kuten omistaja – jos nyt Opetus- ja kulttuuriministeriö sellaiseksi tulkitaan – on halunnut ja heidän asettamansa tavoite on jopa osin ylitetty. Kotiläksyjäkään ei meille tullut, toisin kuin eräille yliopistoille ja ammattikorkeille.

Piti tuntua hyvältä.

Kirjeen jälkeen jäin kuitenkin jännittämään aika rajusti. Ei siksi, että olisin yllätyksestä positiivisesti järkyttynyt. Jännitys liittyi siihen faktaan, että oman henkilöstön työtyytyväisyyskyselyn tulokset eivät vielä olleet selvillä. Vaikka omistajan ääni asettaa tulostavoitteen, oma henkilöstö on se, joka loppupelissä tuloksen saa – jos saa – aikaan. Ja erityisesti, jos oman henkilöstön henkinen ja fyysinen jaksaminen sakkaa, päin h/¤#¤#ttiä menee.

LUT:ssa on palautetta – niin ruusuja kuin risuja – osattu antaa vuosia. Ja se on enemmän kuin hyvä. Lähes 50 % tiedeyhteisöstä – suomeksi siis lähes 500 taistelijaa – vastaa vuosittain ko. kyselyyn. Tämä lienee omalla toimialallamme Suomen ykköstasoa.

Välillä tulee kehuja, että hävettää ja välillä taas turpaan, että hävettää. Hienointa tässä suuressa aktiivisuudessa on kuitenkin se tosiasia, että tällöin tiedetään yhteisön todellinen tila. Yksittäiset kovaääniset kehujat tai valittajat eivät pääse yksittäisillä mielipiteillään dominoimaan muiden työntekijöiden kustannuksella. Jokainen on tässä kyselyssä samalla viivalla huolimatta siitä, mitä tekee, missä tekee ja miten hiljainen tai kovaääninen on.

Viime vuoden (2010) jaksamiseen liittyneen palautteen analysoituani päätimme tehdä asioita vieläkin paremmin. Siitäkin huolimatta, että jaksaminen oli ihan ok-tasolla (3,2). Käytännössä tulilinjalle joutuivat – tai pääsivät – mm. yksiköiden esimiestoiminta, osaajien määrä, rakenteet ja prosessit. Siis suomeksi sanottuna pohdittiin, tehdäänkö järkeviä asioita järkevästi ja onko ammattityyppejä järkevästi mestoilla.

Akateemisen ja taloudellisen tuloksen, OKM:n palautteen ja edellisvuoden työtyytyväisyyskyselyn perusteella suunnan piti olla oikea.

Ja sitten tuli päivä, jolloin palaute tupsahti sähköpostiini. Kuten itse olen sanonut, omistajan asettaman tavoitteen saavuttamisen lisäksi työtyytyväisyyskyselyn tulokset ovat päällään yliopiston toiminnasta vastaavien tilipäivä.

Helpotti.

Se, että oli ollut kardaania toimia viime vuoden palautteen pohjalta ja tehdä asioita tavalla, jota vastaajat pitivät tärkeänä, kannatti. Henkinen työkyky arvioitiin 3,8 ja fyysinen 4,0 paikkeille.

Nyt olisi sitten suurin virhe paukutella henkseleitä, nostaa jalat pöydälle ja lyödä karvaisia käsiä yhteen.

Käytännössä tulos osoittaa vain sen faktan, että aiempaa suurempi osa porukasta pitää nyt valittua tapaa toimia aiempaa parempana ja samaa rataa on yhdessä jatkettava. Kaikkea ei ole todellakaan vielä tehty, tai edes aloitettu. Samoin historiassa tehdyistä mokista on ilmeisesti alettu oppia jotakin ja mikä tärkeintä – varsinkin avoin palaute osoittaa sen, että menneiden märehtiminen on vaihtunut tulevaisuuden tekemiseksi.

Se kun on vaan niin, että vain nykyhetkeen ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa - itse tekemällä.