Tunnelma kuin Finnairin koneissa

Viimeviikkoinen blogi jäi väliin, sillä en tahtonut pahoittaa kunnon kommunistien (siis kunnon, ei naisissa, sukkahousuja myymässä ja pimeästi rahaa vaihtamassa metrotunnelissa käyneiden wanna-be-neuvostoturistien) mieltä. Tupsahdin näet kuun alussa lievässä kauppasaarrossa olevaan veljesten hallitsemaan maahan pariksi viikoksi. Hallintomalliltaan maa oli kuin huonompi versio Neuvostoliitosta.

Viikon vatuloinnin jälkeen näin (ääri)sitoutumattomana mihinkään poliittiseen liikkeeseen uskallan – tai pitäisikö sanoa pystyn - sitten jo kirjoittamaan. Ja vieläpä positiivista kamaa.

Legendaarisen moottoripyöräilevän lääkärin sekä toisen velloksista ehkä maailman tasa-arvoisimmaksi järjestelmäksi visioimassa maassa keskipalkka on noussut iltapäivälehtitietojen (IS, 26.1.2011, 22-23) mukaan peräti 13 euroksi kuukaudessa. Hintataso maassa on abouttiarallaa sama kuin Lappeenrannassa. Toki kuukausipalkan lisäksi pyöritetään harmaata taloutta, vaihdetaan ja varastetaan sekä viilataan vuorotteluvapaalla olevia turisteja linssiin. Maasta ei luonnollisesti pääse matkustamaan vapaasti pois. Valtio omistaa lähes kaiken. Ikivanha Lada maksaa rapiat 10 000 euroa. Maassa ilmestyy kerran viikossa yksi valtiollinen nelisivuinen sanomalehti. Jos talosta on rikkoutunut ikkuna, se on korvattu – jos on ollut vähän rahaa – kaltereilla.

Ja kaikesta huolimatta porukoilla tuntui olevan omanarvontunto terveellä pohjalla. Aika melkoista,

Tuli tässä mieleeni tämän viikon aikana, että mistä ihmeestä me jaksamme aina valittaa? On liikaa lunta - no talvella yleensä on. Uhkaillaan porukalla jääkiekkojoukkueen valmentajan perhettä saadaksemme SM-tason joukkueen pelaamaan paremmin - no uhkailulla saadaan paljon aikaan. On liikaa töitä - no mitäpä jos tekisit vähemmän, vaikka siitä ansaitsisi vähän nykyistä vähemmän; se kun on kuitenkin enemmän kuin 13 euroa kuussa. Ei ole aiemmanlaisia töitä - no mitäpä jos vaikka hakisit muunlaisia töitä. Pomot on hanurista - no pelkästään pomothan ne hanurista ovat.

Heh. Sitä on niin monenlaista. Itse virkistyin isosti matkalla ison veden taakse. Meillä jokaisella menee ihan helkkarin hyvin.

p.s. Paluumatkalla sivullani istui 8 hengen pukumies- ja -naisseurue. Kun kapteeni kiihdytti vanhan Boeingin kiitoradalla nousukiitoon kohti Amsterdamia, tämä pukuporukka alkoi hymyillä, sitten taputtaa käsiään ja huutaa todennäköisesti ilon huutoja. Tunnelma oli kuin nykyisin Finnairin koneissa – päästiin lähtemään pois.
p.p.s. Jos teille ei ole legendaarisen suomalaisen ajattelijan, Kemppisen, blogit tuttuja, niin käykääpä vilkaisemassa. Vaikka uusin tai sitten ihan mikä vaan http://kemppinen.blogspot.com/2011/01/pers.html