Back to the 80’s

Eilen illalla surffasin onnekseni totaalisen vahingossa Yle Teemalle hieman iltakymmenen jälkeen. Siellä veivattiin uusintana tylyä Tuomari Nurmion 30-vuotistaiteilijakonserttia. Iltani pysähtyi sitten saman tien tuohon. Ihailtavinta tietenkin Nurmion suoraviivaisen nuottikikkailun ja erityisesti sanoitusten lisäksi olivat Hunajaluut. Puurtinen, Kuloniemi ja Hillilä.

Kun Tuomari aloitti hommansa varsin pitkän aikaa sitten, ei ollut paljon youtubeja, nopeissa verkoissa toimivia kännyköitä tai internetin blogeja. Oli älppäreitä, kaksipesäisellä mankalla radiosta huonosti nauhoitettuja ja päälle puhuttuja kasettinauhoja, vihreitä, ruskeita tai keltaisia johdollisia pyöritettävällä kiekolla varustettuja lankapuhelimia ja sanomalehdissä muutama kolumnisti. Ja ilmeisen hyvin tuolloinkin meni, vaikka ”todennäköisesti joka päivä ahdisti. Onneksi vaan ei koko ajan”, erästä ajattelijaa tässä hieman muotoillen.

Maanantaina puhelimen päähän sattui puolivahingossa eräs kovasti töitä tekevä kaveri, joka oli palannut juuri vuorotteluvapaalta. Hän vietti muutaman kuukauden täysin, siis aivan täysin, normikuvioiden ulkopuolella. Hän oli saanut tehdä ja ajatella ihan mitä hän – ja todennäköisesti hänen perheensä - oli halunnut. Tämä äijä totesi, että ”tee Juhis nyt jotakin, mitä olet aina halunnut tehdä, niin ei jää sitten kaivelemaan.” Totesin, että niinhän tässä on tullut tehtyäkin. Lasten kanssa halusin olla ja hetken aikaa nollata päätäni töiltä.

Tuo maanantainen puhelu alkoi Nurmion keikan aikana kummittelemaan takaraivossa. Tai oikeastaan oman kommenttini jälkimäinen osa. Vaikka en toki aamuisin kuudelta ole noussut valkoista paitaa silittämään, ei tämä töistä irtaantuminen ihan ole onnistunut. Vaikka työpaikalta ei olla oltu yhteydessä, ovat muutamat oman sähköpostini tietävät tuttavani laittaneet sinne työkamaa. Ja kun lukee positiivista tai negatiivista työhön liittyvää shittiä, niin kyllä siinä joka päivä joko omat tai muiden tekemättömät työt kummittelevat.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sitä, että olisin hetken ilman sähköpostia, FB:tä ja muuta vastaavaa. Ja nyt Tuomarin mustanpuhuvan tylyyden innoittamana kompattuna vuorottelukollegan kommentilla ajattelin olla loppuvuoden totaalisen poissa erilaisista virtuaaliyhteisöistä Ikean kolmen euron torkkupeittoni alla.

Jos olen itsekin ala-asteikäisenä voinut elää ilman virtuaalimaailmaa, niin miksen sitten palaisi vaikka tulevana lauantaina takaisin iloiselle 80-luvulle.

p.s. Etelä-Saimaan ja Etelä-Karjalan Radion uutiset kyllä käyn lukemassa matkoilta. Niistä kun erittäin hyvin tietää, mitä Etelä-Karjalassa ja maailmalla tapahtuu.

p.p.s. Ja uuden puhelimenkin joudun ostamaan. Viime blogissa mainitsemani uskollinen sotaratsuni siirtyi eilen terminaalivaiheeseen. Tosin lupaan uuden luurin hankinnan jälkeen aiempaa enemmän olla vastaamatta puheluihisi ja tekstiviesteihisi.