Vissyä Lappeenrannan työväenyhdistyksessä

Saksa, rakkauden kieli!!! Tänään seoksen aineosia erottavaa konetta pyörittävä hevikaraokenvetäjä Karvonen analysoi saksalaista runoutta saksalaisen kansanmusiikin kautta. Meikän kommentit tyhjissä luentosaleissa hässimisestä ovatkin kevyttä kauraa suorapuheisempaan Karvoseen verrattuna.

Vaimo päätti juuri lähteä nukuttamaan poikaa (ts. nukkumaan myös itse) ja aloin tässä sohvaperunana pohtia suorapuheisuutta. Suoraa sanomista ja tiettyä rehellisyyttä kun ollaan pitävinään hyveenä ja kunnioitettavana, mutta onko se näin?

Viikolla vähintäänkin tukeva hallintojohtaja seisoi yliopistolla rahkapulla kädessä kahvia viilentämässä. Hän kuunteli kommentteja siitä, miten byrokratiaan ja lippulappuihin liittyvää tiedottamista ja toimintaa voitaisiin hoitaa paremmin. Olin välillä pihalla kuin lumiukko, mutta osui ja upposi. Kerralla. Olin helkkarin tyytyväinen ja kiitollinen, että kaverit kertoivat/kertovat mulle suoraan ilman korulauseita, missä voidaan parantaa juoksua. Kiitokset myös kahvin viilentämisestä. Kylmä kahvi kun kaunistaa. Valitettavasti mulla vaan maha ei kestä sitä määrää, jonka naama tarvitsisi, heh.

Huhut tietävät kertoa, että sain kollegani kanssa tänään kuulla kunniani suorapuheisuudesta. Olimme tällä kertaa joko LUT:n etua ajavia pahiksia tai muuten vaan häiriköitä. Meikältä ja kollegaltani kun erääseen keissiin pyydettiin LUT:n – ei omaa – näkökulmaa ja en oikein viitsinyt viilata yhteistyökumppaneita linssiin puhumalla isoa kasaa skeitsua. Se kun ei oikein kuulu tapoihini. Onnistuminen kirjattu!

Työskennellessäni pari vuotta sitten proffana opetin mm. strategiaa. Siis sitä, millä toimialalla kannattaisi olla messissä ja miten siellä voisi tehdä hilloa. Kognitiivista oppimiskäsitystä korostaakseni teetätin porukoilla luentojen lisäksi harkkoja. Yksi ryhmä esitti työnsä matkien meikän ja luennoitsijakollegaani tyyliä. Nauratti aivan perkeleesti. Tosin harkan jälkeen todettiin suoraviivaisesti, että vaikka esitys oli kaikkien aikojen paras, työ oli varsin huono. Jätkät eivät alkaneet huutaa takaisin, vaan seuraavalla kurssilla vetäisivät kaikkien aikojen kovimman harkkatyön kehiin. Ja jatkavat tahoillaan tätä kieli poskessa tosissaan tekemistä edelleen. Upeaa, äijät.

Keskiviikkoiltana meikällä oli kunnia tavata eteläkarjalaisia toimittajia. Nimet olivat entuudestaan tuttuja ja nyt ovat kasvotkin. Toimittajat, jotka käyttävät ehkä kovinta valtaa huomiotaloudessa, ovat yllättävän suorapuheisia. Se on varmaan heillä jo synnyinlahjana, eikä toimittajankoulutuskaan tätä taatusti vähennä. Hauskaa oli huomata, että ainakin tämä porukka myös odotti suorapuheisuutta. Vaikka itse vissyä litkin, niin heti jos jossain kohdin oikaisin, seurasi tarkentava kyssäri. Pitkäksi venyneen alkuillan aikana sain rock’n’roll-henkisten toimittajien suorapuheisuudesta erittäin hienon kurssin medialle vastaamisesta. Tosin ei se opiskelulta tuntunut – puheenaiheet kun heittelivät Pohjois-Koreasta LUT:n nimenkäyttövaatimuksen (heh, olemme mediassa vieläkin LTY; Lappeenrannan työväenyhdistys) sekä muumioikäisyyden kautta lentoliikenteen tarpeellisuuteen.

Seuraavaksi suorapuheisuutta tulee varmaan vaimolta. En sitten tänään jaksanut kuitenkaan tehdä omaa osaani siivouksesta.