Lukeminen kannattaa melkein aina

On perinteinen joulu päällä Savossa. Laina-auto on liikkunut Mikkelissä pitkästi yli 300 kilometriä ja torstain puolenpäivän jälkeen olen aloittamassa viidettä jouluateriaa. Joku saattaisi todeta, että tällainen voisi ahdistaa. Väärin, syöminen - kuten keskivartalostani voi päätellä - tai ystävien ja sukulaisten tapaaminen on erittäin mukavaa. Mutta tuo lukeminen…

Joulu ja lomat ovat ainoita aikoja vuodessa, jolloin pystyn lukemaan muuta kuin paikallislehteä, Taloussanomia, Suomen Kuvalehteä tai megalomaanisia raporttinippuja. Tänä jouluna on mies kadonnut, herra ministerille sanottu ei ja eletty rautaesiriipun varjossa.

Toveri Hynynen on vaivannut Mies katoaa -nimisen runokirjan. Sain tämän lahjaksi travellaushenkiseltä kollegaltani pienen vodkapullon kera. Tämä runokirja kun kuulemma tyylini sopii. Kiitokset vaan, heh.

Hynysen kirja oli upea lukukokemus punaviinin kera. Todennäköisesti ilmankin. Luin pokkarin läpi ilman minkäänlaista taukoa tai keskeytystä. Näin on käynyt ainoastaan yhden kerran aikaisemmin, jolloin sain käsiini Uljaan uuden maailman (Huxley, 1932). Hämmentävää kuitenkin oli seuraava. Kyseinen runokirja oli jäänyt pöydälle ja paikalle saapunut äijämäisin tuntemani äijä kommentoi kirjaa hetken luettuaan “aivan täyttä sitä itseään.”

Sen olen jo tähän mennessä ymmärtänyt, että perusäijäilyssä pukumiessaksa jää Hynysen taakse jokusen kilometrin, joskin onko briljantti Jounikin äijägenressä humppaosastoa? Oli niin tai näin, suosittelen sijoittamista tähän kohteeseen.

Jos edellinen kirja oli upea, seuraava oli ahdistava ja kiitollisuutta herättävä. Ulkoministerimme Alexander Stubbin blogimerkinnöistä kasattu “Ei, herra ministeri” on uskomattoman aito tarina tämän hyperduracellpupun toiminnasta.

Luulin itse tekeväni edes jollain mittarilla hommia, mutta kun katsoo Stubbin päivävauhtia ja hänen prosessorinsa kellotaajuutta, niin hahaa. Ulkoministeri painaa esikuntansa kanssa niin rajusti hommia, että sivun 40 kohdalla oli pakko lukea nollaustekstinä joulun Ilta-Sanomista The Janina Fryn vauvauutisia. Stubbilla kun on varsin ahdistava tapa työskennellä. Josta meidän veronmaksajien pitää olla aidosti kiitollisia. Tietämättä ulkoministerin palkkaa, hän tienaa työmääräänsä ja todennäköisesti tuloksiinsa nähden aivan liian vähän. Oli niin tai näin, suosittelen lukemaan tämän kaverin blogia. Itselleni riittää tuo kirja ainakin toistaiseksi.

Tauno Tiusasella on todellakin ollut ihmeellinen elämä. Olen päässyt jo aiemmin tutustumaan LUT:n emeritusprofessorin elämätyöhön ja nyt on varsin analyyttinen teos saatu paiskattua kehiin. En ole vielä päässyt kirjassa Grande Finaleen (nyt sivulla 60), joskin jo alun perusteella voin suositella tätä kaikille kriittisille, tai jopa tieteellisille realisteille.

Ensinnäkin Tiusanen osoittaa, että on kohtalaisen helppoa olla oikeassa karttaruudussa, jos sattuu olemaan perustiedot hallussa sekä valot päällä. Toiseksi Tiusanen viitoittaa tavan, jolla pystyy toimimaan älykkäästi ns. vastapuolen kanssa ilman teloituskomppaniaa - tullakseen samalla kolkatuksi kotimaassa “sivistyneistön“ toimesta. Ja kolmanneksi ja ehkä tärkeimmäksi, historia on aina syytä ymmärtää - se kun on silleesti, että vallanpitäjät tuppaavat muistamaan omat tekemisensä varsin monimuotoisilla tavoilla. Oli niin tai näin, suosittelen tätä kirjaa täysipäisille. Ja myös itseni kaltaisille.

Lähden tästä nyt syömään erittäin mukavassa seurassa seuraavaa jouluateriaa. Pojan käytyä nukkumaan otan Tanen kirjan käteen ja jatkan lukemista. Jouluja.

p.s. Ulkoministerimme pystyy lenkkeilemään ja kirjoittamaan blogiaan päivittäin the töiden ja vielä ilmeisesti perheen ohella. Kertooko oma vaikeuteni saada tekstiä tänne aikaan siitä, että olen mies, jolle nyt vaan ei yksinkertaisesti tapahdu mitään…