lauantai 17. maaliskuuta 2012

Syvä joki

Se on vähän silleesti, että jokaisen pitäisi välillä tuulettaa ajatuksiaan. Myös töiden osalta. Enkä nyt tarkoita sitä, että perjantaina vetäisi pään täyteen ja yrittäisi selvitä maanantaiksi. Ajatukseni ovat lähinnä oman pään ja oman toiminnan pitämisestä virkeänä uusien ideoiden – toisin sanoen kouluttautumisen - kautta.

Akateemikko sanoisi tätä henkilökohtaisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi.

Tässä lienee pari haastetta. Ensinnäkin työnantajat saattavat ensimmäisenä karsia koulutuksesta, koska se maksaa rahaa ja vähentää hetkellisesti työntekijältä ostettavaa työpanosta. Toiseksi, on myös helpompi olla menemättä koulutuksiin, sillä siellä joutuu yleensä rajusti töihin vieläpä tuntemattomien ihmisten kanssa. Molemmat syyt ovat sieltä ja syvältä.

Mielestäni jokaisen pitäisi vähintään kerran parissa vuodessa poistua yksin ilman samalla tavalla ajattelevia työkavereita johonkin virkistämään ajatuksia. Joko omaa alaa täydentämään tai hakemaan jotain ihan uutta, toki työnantajaa hyödyttävää, oman ala vierestä.

Jos nyt ei konsulttilinssiinviilauksiin tule haksahdettua, taloudellinen panostus on millä tahansa laskentatavalla pieni. Edellyttäen toki, että koulutukseen menijä ottaa siitä kaiken hyödyn irti ja esimies muistaa hyödyntää uutta osaamista antamalla vapauksia kokeilla uusia ajatuksia.

Niin, ja koulutuksen, esimerkiksi bechmarkkauksen, voi järjestää ihan itse tarttumalla puhelimeen. Eihän se ole kun vaikka soittaa johonkin firmaan ja kysyy, voiko tulla vierailulle.

Ja aina ei pidä katsoa koulutuksia vain oman maan sisältä. Kovatasoisia koulutuksia kun löytyy maailmalta ihan maksuttakin. Joko netistä tai paikan päällä käymällä. Toki sitä voi sijoittaa 120 000 euroa MBA:han huippukoulussa, mutta mielestäni se on vaan totaalisen järjetöntä, heh.

Pään tuulettamisessa on pari hyvää puolta. Tulee ajateltua asioita aivan toiselta kantilta, näkee eri (yritys)kulttuureista tulevia ihmisiä ja mikä tärkeintä - välttää Syvä Joki -syndroomaa. Tämä tautihan on sitä, että kun sukuun ei tule verta suvun ulkopuolelta, tuloksena on puussa istuvia banjonsoittajia.

1 kommentti:

  1. Jos Juhis olet itse tällaiseen ajatusten tuuletukseen syyllistynyt, niin selkeästi se on hyvä juttu. On nimittäin ollut taas pari viimeisintä postausta varsin tolkullisia kirjoituksia.

    Tähän viimeisimpään voisin kyllä heittää sellaisen kommentin, että varmaankin samaa tavoitetta pyritään yleisesti myös edistämään haalimalla organisaatioon väkeä hyvin vaihtelevilla taustoilla, eikä tyydytä pelkästään itse oppipoika/tyttö-kisälli-mestari -meiningillä kasvatettuihin veijareihin.

    VastaaPoista