Nimimerkki Haista Itse

On tullut ihastuttua, vihastuttua, vedettyä hernehet nenähän tai riemastuttua. Siis lukiessani viimeisten viikkojen ajan erilaisia mielipidepalstoja poikien ja rouvan mentyä nukkumaan. Erityisesti olen ollut kiinnostunut siitä, onko kirjoittajalla ollut kardaania laittaa oma nimensä kirjoituksen perään.

Tuli ehkä hieman yllätyksettömästi huomattua, että kun voi sutaista 160 merkkiä, se näyttää olevan varsin useasti anonyymin tyypin pahan olon purkamista. Ei siinä mitään, tällaisen kanavan olemassaololla on varmasti hyviä puolia. Tosin nimettömänä kommentoiden ei koskaan tarvitse miettiä kolikon toista puolta tai ylipäätään sitä, onko heitetty väite totta. Todennäköisesti joku relativistipostmodernisti löytää näistä totuuksia (väärin saksanpoika, eihän relativistipostmerdenisteilla ole totuuksia, vaan erilaisia iloisilla adjektiiveillä väritettyjä tarinoita). Lehdet ja nettisaitit myös tekevät omasta sisällöstään mielenkiintoisempaa (lue: rahaa), kun yleisö voi lukea itse kirjoittamansa kommentin vaikkapa seuraavan päivän sanomalehdestä. Nostan muuten hattua kaikille niille, jotka ovat uskaltaneet laittaa tekstiviestipalstojen kommentteihin oman nimensä.

Mielipidekirjoitusten osalta näyttää usein olevan vaatimuksena oman nimen laittaminen jutun perään. Näissä selkeästi on jouduttu ainakin periaatteessa pohtimaan kolikon toista puolta, joskin tavoitteena on yleensä oman näkökulman pönkittäminen. Täältä löytyy todellisia helmiä; olkoon kyse sitten jokakeväisestä koirien skeidakeskustelusta tai kastanjapuita vilisevän alueen talouspolitiikasta. On varsin oikein, että sananvapaus toimii. Välillä kirjoittaja tekee itsestään sankarin paljastamalla epäoikeudenmukaisuuksia ja välillä liian vilkkaalla mielikuvituksella varustetun tahvon.

Vaikka tieteellinen julkaisutoiminta ei olekaan mielipidekirjoitusta, voisivat mielipidekirjoittajat lainata siitä ainakin joitakin perusperiaatteita argumentointiinsa.

Tieteellisen työn perimmäinen idea on, että julkaistaan maailman ihmisten käyttöön tutkimustuloksia. Julkaisuprosessi on avainsana, sillä se ainakin yleensä estää hyvin pitkälle huuhaan levittämisen. Tutkija käy työssään läpi aiempaa teoriapohjaa (kirjallisuus) mahdollisimman laajasti, tekee yleensä empiriisiä kokeita ymmärrettävällä tutkimusmenetelmällä ja saa aikaan jonkinlaisen aiempaa teoriaa tukevan tai aiempaa kumoavan tuloksen. Tulokset voivat olla yllättäviä, kuten esim. Harford (2010, 167-168) esittää lainatessaan taloustieteilijä Dahlia ja DellaVignaa.

Ajatellaanpa väkivaltaelokuvia. Suuri yleisö todennäköisesti pitää elokuvissa tapahtuvaa ihmisen silmitöntä mättämistä kieltämisen arvoisena, koska uskoo väkivaltaelokuvien lisäävään oikeaa katuväkivaltaa. Valitettavasti se ei vaan oikeasti näin mene. Dahl ja DellaVigna ovat osoittaneet, että kun elokuvissa on esitetty varsin totaalikarmivaa mättöä, väkivaltarikosten määrä vähentyy saman illan aikana ja väheneminen kestää seuraavaan aamuun. Kansankielellä sanottuna Yhdysvalloissa jää 175 pahoinpitelyä kadulla tapahtumatta per ilta kun väkivaltalaffat pyörivät.

Totuus onkin tarua – mielipiteitä - ihmeellisempää.

p.s. Kannatan siis erittäin vahvasti sitä, että lyhyet ja pitkät mielipiteet esitetään aina omalla nimellä – olivatpa ne sitten kannustusta tai kritiikkiä. Yhden kommentointikanavan kuitenkin toivon pysyvän aina anonyyminä. Koska olemme valinneet järjestelmäksemme demokratian, äänestyskoppi on ylivoimaisesti tärkein tapa ilmaista mielipiteensä. Anonyymisti.
p.s.s. Kuka tahansa voi lähettää käsikirjoituksensa (manuscript) tieteelliseen lehteen arvioitavaksi. Näissä lehdissä tutkimustuloksen arviointi suoritetaan anonyymisti vähintään kahden asiantuntijan voimin. Erittäin tasa-arvoista, sanoisin.
* Hardford, Tim (2010) Dear Undercover Economist, Abacus, Lontoo