DDR-meininki sucks!

Viikolla eräät etulinjassa taistelevat työkaverini totesivat, että nimimerkki Mulkku oli kommentoinut muutamia aiempia blogitekstejäni. Kysymys oli lähinnä, miksen poista ko. tekstejä, lue niitä etukäteen ennen julkaisemista tai poista blogistani koko kommentointimahdollisuutta kaikenlaisten yön pimeydessä kirjoittelevien taiteilijoiden johdosta.

Totesin jotakuinkin seuraavasti, että ”hyvä on kuulkaa kun kommentoidaan. Mitään en ala sensuroimaan, ellei poliisitutkintaan johtavia laittomuuksia tekstissä ole. Eli ei ole ollut tarvetta mitään poistaa”. Olisi ehkä tässä kohdin pitänyt jatkaa, että samat kaiffat ovat kyllä lähetelleet mulle samaa palautetta henkilökohtaiseen mailiin ihan omalla nimelläänkin; lähes samaan aikaan vuorokaudesta samanlaisilla yhdyssanoilla, hehee.

Toveri Separaattorin kanssa seuraamme varsin tarkasti, mitenkä paljon ja kuinka useasti meidän tekstejämme luetaan. Se kun nimittäin niin, että jos (h)ajatelmiamme ei lueta, ei meidän kannata käyttää iltojamme lukemattomien lukemattomien tekstien kirjoittamiseen. Mutta kun varsin paljon näitä selaillaan – ja joskus jopa kommentoidaan – niin se on varsin hyvä se. Ja jos keltaista lehdistöä seuraisimme, mitä enemmän tunteenpaloa ja/tai itseään polveen ampuvia kommentteja blogeista löytyy, sitä luetumpi tästäkin tulee.

Mutta eniten huolestuin tuosta kommentista, jonka mukaan kommentteja pitäisi jotenkin sensuroida.

Ei hyvää päivää.

Tässä maassa – ja omassa työpaikassani ainakin meikän ollessa huoneessa paikalla – on ihan jokaisella oikeus sanoa – toki uhkailematta – ihan mitä mieleen juolahtaa. Usein sanovatkin. Sama koskee kirjoittelua. Olisi todella neuvostoliittoa tai DDR:ää, jos olisi joku ennakkosensuuri mielipiteiden julkaisemiseen.

Ei myöskään pitäisi olla kenellekään epäselvää, että meikän ja yleensäkin työnantajan tehtävässä työskentelevän työhön kuuluu kolme osaa. Kaksi mukavaa ja yksi epämiellyttävä. Nämä ovat ’palkkaus/rekrytointi’, ’työkunnossapito’ ja ’palvelussuhteen päättäminen’. Viimeinen tarkoittaa suomeksi joskus irtisanomisia. Ja vaikken ollut nykyhommissa työantajana meidän the YT:n aikana, toki meikä kantaa edeltäjien ”perintöä”. Ei esimerkiksi käy yhtään kateeksi vaikkapa Itä-Suomen yliopiston kollegoitani, kun irtisanomisYT:t ilmaantuvat uutisiin joulua useammin.

Toisin sanoen, arvostelu – perustuipa se faktoihin tai harhanäkyihin – on lähtökohtaisesti sallittu. Siitäkin huolimatta, että asiattomia – tai vuodelta 2008 ja sitä ennen koettuja – mielipiteitä sisältävä arvostelu sattuu rajusti meikäänkin. En todellakaan nauti vittuilun kohteena olemisesta, heh.

Toisaalta kukaan ei ole pakottanut nykyhommaan, vaikka meikä tähän 2009 keväällä siirrettiinkin. Tai no, paikallisen Osuuspankin pääpankkiiri Himasen toive maksaa asuntolaina takaisin kyllä pakottaa tulemaan töihin aamuisin. Ja jos ei kestä kuumuutta, kannattaa poistua kokonaan työelämästä.

Parasta kommenteissa, joissa on joku totuuden siemen mukana, on se, että niistä saa parhaat firman korjausideat. Nostan hattua mm. kaikille niille proffille ja yliopistomestareille, jotka jaksavat tulla kertomaan yhä uudestaan ja uusista asioista kahvipöydässä, että asian x voisi tehdä paremmin. Se on meinaan pirun paljon helpompi korjata puutteellisuuksia, kun tietää, mitä porukka haluaa korjattavan. Niin ja arvosteltu työtyytyväisyyskysely on myös kova juttu virheiden korjaamiseksi – siinä kun mielipide muodostuu lähes 500 työntekijän, ei yksittäisen blogikirjoittelijan, mielipiteestä.

Että eikun lisää kommentteja kehiin vaan.

p.s. Kuulemma kovimmat tyypit uskaltavat kirjoittaa mielipiteensä jopa omalla nimellään :-)