Neljännen valtiomahdin rengaslukko

Todennäköisesti suuri osa meistä on kuullut vallan kolmijako-opista. Siinähän perusidea on se, että vallan väärinkäytön estämiseksi on erotettava - ainakin jos seuraamme Montesquieuta ja osin Machiavellia - lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Suomeksi sanottuna, jos noiden osalta menee puurot ja vellit sekaisin, demokratia toimii kuin Etelä-Korean pohjoisessa naapurimaassa.

Näiden kolmen mahdin lisäksi on sitten noussut aikojen myötä myös neljäs mahti, media. Eli on siis olemassa neljä valtiomahtia, jotka pyrkivät takaamaan demokratiaa.

Valtiomahdeista kuuleminen ei valitettavasti näytä tarkoittavan valtiomahdeista ymmärtämistä.

Etelä-Saimaan aktivistisiivessä on noussut totaalisen mystinen keskustelu median riippumattomuudesta liittyen venäläisten maksamattomiin pysäköintisakkoihin. Ja nyt huomio, tämä ei tarkoita sitä, että mediaa ei saisi arvostella. Kyllä saa, itse asiassa pitääkin. Samoin kyllä ne sakot, tai hienosti sanottuna pysäköintivirhemaksut, pitää rakkaan itänaapurimmekin maksaa.

Päätoimittaja Lakka kirjoitti eilen poikkeuksellisen täysipäisen kirjoituksen, josta muutama lainaus: ”Tiistaina tässä lehdessä julkaistu uutinen venäläisten parkkisakkojen maksamisesta ja uutiseen liitetty kommentti aiheuttivat monen lukijan päässä naps-ilmiön. Se on ääni, joka kuuluu, kun ihminen poistaa varmistimen ja alkaa puhua ja kirjoittaa tunteella.”

Ja toinen pidempi pätkä samalta hemmolta: ”Lukijat syyttivät lehteä siitä, että se yleensä kirjoittaa aiheesta. Viestittäjien mukaan nyt alkaa todellinen hulabaloo, kun venäläiset saivat tietää, ettei sakkoja tarvitse maksaa. Tällainen ajattelu lähtee siitä, että ongelmat korjautuvat vaikenemalla. Historia idässä ja lännessä kertoo tämän ajattelumallin surkeudesta.”

Tunnustan tässä toki itsekin medialle joskus hermostuneeni siitä, kun en ole saanut mielestäni muka tärkeää organisaationi viestiä läpi tai se on tulkittu totaalisen eri tavalla kuin itse olen tarkoittanut. Mutta se, että median, neljännen valtiomahdin, pitäisi vaieta ongelmista, on totaalisen hanurista. Ovatkohan nämä kritisoijat kuulleet DDR:stä? Vai ovatko he niitä, jotka pitivät – anteeksi pitävät – DDR:ää mallivaltiona sinkkiämpäreineen.

Olen päässyt itse tutustumaan työni kautta erilaisiin, poikkeuksellisten korkeasti koulutettuihin ja kriittisiin toimittajiin eri puolilla Suomea. Uskokaa tai älkää, sieltä löytyy ihan normaalia porukkaa. On liberaalia, on vasemmistoa, on oikeistoa, on keskustaa, on perussuomalaista ja ties millaista ajatusmaailmaa. Pari anarkistiakin saattaa joukosta löytyä, heh.

Mutta yhdenkään en ole nähnyt kannattavan vaikenemista. Itse asiassa en ole nähnyt yhdenkään toimittajan vaienneen. Yhtään mistään. Vai voiko joku käsi sydämellä sanoa, että onko paikallinen lumilapiomme Outi vaikenevaa tyyppiä? Tai oliko se vaikenemista, kun LUT otti sanan säilää vastaan syksyllä 2008? Samoin tiedonhankinnassa toimittajat – ainakin tuntemani – eivät usko vain yhteen lähteeseen, vaan käyttävät useita. Mikä onkin järkevää, jos haluaa saada totuuden ja kokonaiskuvan esiin.

Suuri yleisö ei todennäköisesti aina ymmärrä sitä, että toimittajalla on loppupelissä valta päättää siitä, mitä kirjoitetaan. Siis toimittajalla; ei median omistajalla, ei päätoimittajalla, ei esim. lehden tilaajalla. Toisin sanoen, toimittajat päättävät, mikä on yhteiskunnallisesti merkittävää asian vaikuttavuuden ja julkaisemisen suhteen.

Ja se on hyvä.

Todennäköisesti jotkut yritysten suuruudenhullut utopistiset tarinat, yksittäisten ihmisten ahdistumiset liian monen ryypyn jälkeen tai poliitikkojen bresneviläiset pönotysnimenkirjoitustilaisuudet eivät vaan kiinnosta kuin Juha Vuorista uusimman juoppohullun päiväkirjan käsikirjoittamiseen.

Tosin kyllä mediallakin on parannettavaa; ei julkaisemisen, vaan joskus esitystyylin ja julkaistun materiaalin säilyttämisen osalta. Haluaisin vaikkapa nähdä itse A-Studion, joka esitettiin 20.8.1991. Ei kellään sattuisi tällaista olemaan VHS:llä tai muulle välineelle tallennettuna?

p.s. kansalaisuudesta riippumaton rengaslukko auttaisi kenties parhaiten pysäköintiongelmassa. Niin ja hyvät uudet vuodet!