Väittelitkö kovatasoiseksi professoriksi?

Sain tuossa pari viikkoa sitten hieman yllätyksekseni jotakuinkin seuraavanlaisen kysymyksen. Mistä tietää, onko professoriksi väitellyt henkilö kovan tason tutkija?

Olo oli hetken aikaa kuin lumiukolla pihamaalla kesäkuun helteillä. Kohteliaasti savolaisittain ensin oikaisin lievän virheellisyyden, elikkä kun väitöskirja on kirjoitettu, opinnot suoritettu, väitelty, kirja hyväksytty ja sitten Skinnarila-salista haettu Ilkalta pahvit, ollaan tohtoreita. Tohtori on siis tutkinto, kuten vaikkapa oikeustieteen maisteri, sähköasentaja tai vaikkapa sairaanhoitaja. Tohtorintutkinto ei siis tarkoita sitä, että oltaisiin professoreja. Professori kun on pääasiassa ammattinimike, vaikka eläkepäivät emerituksena tai emeritana vietetään. Mutta se pitää paikkaansa ainakin LUT:ssa, että professorit ovat tohtoreita.

Mutta tuo professorin kovatasoisuus…

Mediassa paljolti näkyviä professori-nimikkeellä heiluvia hemmoja tai pirkkoja pidetään ainakin joidenkin mielestä todella raudanlujina tyyppeinä. Perusteluna tälle on se, että eihän mediaan, erityisesti televisioon, pääse, jos ei ole kiistatta valtakunnan kovin asiantuntija sillä alalla. Media kyllä tietää.

Opiskeluaikoina – ja muutamat kaverini senkin jälkeen – pitävät kovimpina proffina niitä, joilla on todella vuosikymmenten teollisuuskokemus taustalla ja jotka opettavat mahdollisimman monilla kursseilla. Ajatus lienee se, että kun on vetäissyt parikymmentävuotta riittävästi parin kännin lentoja, ollut suuri ja mahtava lasisessa kulmahuoneessa työskentelevä johtaja sekä varsin osaava tarinankertoja, niin professorinakin loistaa. Leikkisänä ajatuksena on siis se, että ei voi olla eläinlääkäri, jos ei ole aiemmin ollut koira. Näin ehkä toteaisi kieli poskessa Wawe-yliopiston professori Tienari.

Taas perusteollisuudessa työskentelevät kaverini pitävät kovimpina professoreina niitä, jotka osaavat tehdä ihan aikuisten oikeasti konkreettisia juttuja. Nämä professorit ratkovat kavereiden firmojen yksittäisiä ongelmia soveltamalla teoriaa käytäntöön parhaimmillaan ihan pajan lattian tasolla.

Vaikka kristityssä maassa ollaankin, on vielä neljäskin mahdollisuus (on muuten hauska havaita, että esimerkkiluettelot ovat yleensä isä-poika-pyhähenki –tyyppisesti kolmen mittaisia).

Kova tutkija, myös siis professori, on sellainen kaveri, joka tekee omalla erikoisalallaan, joskus hyvinkin kapealla, mielekästä soveltavaa ja/tai perustutkimusta kansainvälisellä tasolla. Tutkimustuloksia hän julkaisee sitten kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä, joissa vähintään kaksi kansainvälistä asiantuntijaa kriittisesti arvioi tutkimuksen laatua (ts. jos professori kirjoittaa skeitsua tai mutumutua, sellainen tulee torpatuksi kansainvälisen tiedeyhteisön toimesta).

Annoin muuten vastaukseksi kysyjälle nuo kaikki neljä.

Tärkein tehtävä kaikilla tutkijoilla on tehdä maailmasta hieman parempi paikka elää ja olla. Korostin kuitenkin sitä, että jos neljänneksi mainittu, tutkimus, puuttuu, on professorilla melkoinen händikäppi myös kolmen muun kanssa.

Tutkijoita voi toki vertailla ihan lukujenkin perusteella, vaikka paljon puhutulla h-indeksillä (toki on niitä muitakin). Eikun lataa nyt juhannuksena hukkumisen sijaan tietokoneelle ilmaisen, suuntaa-antavan Publish or Perish –ohjelman ja sitten vaan kirjoittaa sinne haluamiensa professorien tai muiden tutkijoiden nimiä. Tulos, joka on suhtkoht’ oikea, tulee parissa sekunnissa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tieteenalat ovat keskenään hyvin erilaisia, joten eri alojen tutkijoiden vertailu on lähes mahdotonta (vaikkapa fysiikka-liiketaloustiede-kielitieteet). Mutta saman alan tutkijoita voi – ja pitääkin – vertailla. Kansainvälisesti.