Kaatopaikan tyhjennystä

Suomen tunnetuin ei-samsonitea pitkin maita ja mantuja raahaava matkailija, Riku Rantala, veivasi viime kuun lopussa jutun the Hesariin. Rantala maalaili esiin maailman surullisinta nähtävyyttä ja päätyi Steung Mean Cheyn kaatopaikalle. Koska kaveri on kiertänyt muutakin kuin tahkoa, uskon epäilemättä hänen kommenttiinsa: ”itketti, suututti ja oksetti. Tiesin, missä maanpäällinen helvetti on.”

Luettuani tuon jutun aloin pohtia, mitä helkkaria olisi tehtävissä – slummeissa kävely kun ei kasvata muuta kuin slummissakävijöiden v-käyrää ja slummimatkanjärjestäjien lompakkoa. Blueskaava (E, A, H) menee todennäköisesti täälläkin siten, että jos et voi äänestää, olla tasa-arvoinen ja kouluttautua, niin se on soromnoo.

Reikäpäisen ajan jälkeen Kambodžassa on ollut monipuoluejärjestelmä. Toimivuudesta tai oikeudesta äänestää en osaa sanoa mitään, joskin kansanpuolue, kuningasmielinen puolue ja liberaalinen oppositio maasta näyttäisi löytyvän. Tosin viimeisen toimintaa kerrotaan hankaloitettavan. Kambodžassa ei myöskään haaskata puolta maan aivoresurssista sijoittelemalla naiset hellan ja nyrkin väliin, vaan 75 prosenttia naisista käy palkkatöissä. UNDP:n mukaan mm. Intian ja Pakistanin vastaava luku on vain 35 %.

Mutta se koulutus.

Toveri Pottin valtakaudella koulut ja yliopistot ensin suljettiin, sitten tuhottiin ja suuri osa opettajista sipaistiin reippahasti ilmavoimiin. Vasta 2000-luvulla huomattiin, että koulutus parantaa hyvinvointia. Tosin YK:n mukaan 68 % keskeyttää vieläkin koulun ennen yläkoulua.

Korkeakaan koulutus ei kokemukseni mukaan tee kenestäkään parempaa ihmistä, joskin koulutuksen puute näyttäisi vaikeuttavan niin yksilön kuin laajemmassa mittakaavassa yhteisön toimintaa. Enkä nyt puhu pelkästä hillosta, vaikka koulutuksella on huomattavasti (aiempaakin) suurempi merkitys taloudelliselle kasvulle (ks. Murray, 2004).

Suurin ilo koulutuksesta on meinaan se, että oppii ottamaan asioista selvää ja ei usko ihan kaikkia kovaäänisiä ja usein karismaattisia huuhaatyyppejä. Ylipäätään ajattelu, jopa looginen sellainen, ei ole paskempi kokemus.

Koulutus on varsinkin Aasian suunnalla käyntikortti, eli jos olet pystynyt myös suorittamaan minkä tahansa tutkinnon tai ylipäätään opiskellut jossakin jotakin, olet avannut jo pari porttia.

Ja jos kenellä tahansa olisi mahdollisuus opiskella, saisi yhteiskunta käyttöönsä suuren määrän aivoja. Suomi on tässä(kin) suhteessa varsin esimerkillinen maa – kuka tahansa voi kävellä pääsykokeisiin tai lähettää todistukset oppilaitokseen aloittaakseen uransa. Tai toisaalta kieltäytyä koulutuksesta; kukaan ei pakota opiskelemaan mitään.

Rantalan mainitsemalla kaatopaikalla voisi siis olla aika tavalla vähemmän väkeä, jos kaatopaikkalaisilla olisi oikeus, tai edes mahdollisuus, opiskella.