Meikän tuntevat tietävät taatusti, etten ole järjestelmien suuri ystävä. Se todennäköisesti johtuu lievästä kärsimättömyydestäni ja siitä, että yleensä kun on tilanne päällä ja aika kortilla, järjestelmä ei vaan toimi normaaliin tapaan.
Nyt poltin torstaina yöllä hihani sähköiseen laskujen hyväksymissysteemiin, joka on ”yliopistoille annettu sopivana”. Järjestelmä ei siis ole varsin täysipäisen talousjohtajamme yön pimeinä tunteina saama päähänpisto, heh. Se on tehty kotoisaksi varmastikin koodareille tai avaruuslentäjille, joskin meille normaaleille kuolevaisille käyttöliittymä on kuin lukisi sunnuntai-Hesaria postiluukusta.
Sen, kuten muiden helppokäyttöisten työkalujen, pitäisi tehdä työskentelystä paikasta ja ajasta riippumatonta. Tosin yleensä tarvitsee paikan työn tekemiseen ja jollakin ajalla se on tehtävä.
Meikää oli muistettu viime viikon lopulla 132 laskulla ja hyväksyminen tien päältä oli normaalia hankalampaa. Lähes jokaisen hyväksynnän jälkeen kone piti käynnistää uudelleen. Lopetin 12 hyväksytyn laskun jälkeen ja totesin, että ihmisen pitää nukkuakin.
Toinen osoitus reikäpäisestä käyttöliittymästä on yllä oleva kuva. Se on Tahkolla sijaitsevan ravintolan terassi, johon pääsee sisään kiertämällä joko ko. firman roskisten takaa tai onnistumalla löytämään romuvarastolta näyttävän teltan. Tässä ei ole kuitenkaan mitään hurjaa.
Tuon kuvan keskiosassa voi nähdä markiisiin mattopuukolla tehdyn pienen, alle parimetrisen viillon. Ei, se ei ole se tummempi juova, joka kuvassa ensin näkyy. Mattopuukolla tehtystä aukosta kun menee sisään, löytää pimeän varaston toiselta puolelta luukun, joka myy vaikkapa janoiselle hiihtäjälle ohrapirtelön.
Sanoisin, että tuo kilpailee vähintään Suomen huonoimman ravintolan käyttöliittymän tittelistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti