perjantai 2. maaliskuuta 2012

Looginen ajattelu – kadotettu voimavara?

Toveri Sarasvuo kirjoitti varsin reippaan kolumnin viikolla The Hesariin.

Täytyy sanoa, että sujuvaa tekstiä Huomiotalouspersoona osaa kirjoittaa. Ja valitettavasti joillekin se meni läpi sellaisenaan. En ole ihan varma, kumpi oli tyhmempää. Kirjoittaa tuollaista vai kompata tuollaista tekstiä. Todennäköisesti kummassakaan ei ollut paljoa järkeä. Vaikka Sarasvuo kirjoitti tekstin helppolukuisesti, jo kaksi lähtöoletusta oli pahasti pielessä.

Ensimmäinen hutilaukaus lähtee kylmän viileästi siitä ajatuksesta, että ihmiselle pitäisi maksaa palkkaa menetetystä vapaa-ajasta. Olen tätä päättömyyttä päivittäin töissä kritisoinut. Ajatus on suoraan 1800-luvulta. Mielestäni kaikille pitäisi maksaa työstä tuloksen elikkäs aikaansaannoksen mukaan. Jos teet enemmän, saat enemmän. Jos teet vähemmän, saat vähemmän. Jos et tee mitään tai lusmuilet koko palkallasi, pääset omavalintaiseksi Kelan agentiksi.

Jotkut ovat ymmärtäneet pointtini työajan merkityksettömyydestä, jotkut ovat esittäneet ymmärtävänsä pointtini ja jotkut ovat julkisestikin pitäneet meikää idealistisena idioottina. Mielestäni on ihan ok, jos joskus joutuu tekemään töitä normaalia enemmän ja normaalia pidempään (ja tästä saa korvauksen; rahaa tai vapauksia). Ja mielestäni on ihan ok, jos joskus vähemmän sateisena päivänä lähtee töistä vaikka jo puolilta päivin perheen tai kavereiden kanssa viettämään aikaa, jos työpaikalla ei ole akuuttia tekemistä. Tai sama päinvastoin – en ymmärrä niitä, jotka keräilevät minuutteja kellokortille kardaani pitkällä.

Toinen hutilaukaus lähtee siitä, että Sarasvuon mukaan enenevä osa työntekijöistä olisi muka lusmuja. Unbelievable. Suurin osa työntekijöistä - joihin myös johtajat määritelmällisesti kuuluvat - tekee työnsä todella, todella hyvin ja erittäin tunnollisesti. Yleistys, että kaikki hakisivat saikkua kun vähän ahdistaa, kertoo ehkä sanojan omasta kieroutuneesta maailmasta. Siinä Sarasvuo on toki oikeassa, että osa – tosin ERITTÄIN PIENI osa – työtä tekevistä ovat lusmuja. Näitä itseään kehuvia säälittäviä saikunhakijoita on aina ollut ja valitettavasti aina joku tätä myös tulevaisuudessa yrittää.

Kolmas asia, joissa näkee Sarasvuon päättelyn ontuvan, on heitto siitä, että työntekijän pitäisi korvata työnantajalle ensimmäinen päivä sairauslomaa - siis palkaton päivä. Tämä on aika hullu heitto. Käytännössähän tämä johtaa siihen, että luotaisiin kannustin tulla sairaana töihin. Eli jos sinulla on karmea mahatauti, menetät päivän palkan jäädessäsi kotiin sairastamaan. Tässä tilanteessa vähänkin rationaalisesti toimiva, ei huippupalkkaa nauttiva, ihminen tulee töihin. Sarasvuon ajatus on suomeksi se, että tullaan töihin levittämään mahatautia, että kohta muutkin firmalla ovat sairaana. Työantajana en mitenkään voi tällaista yrityksen tuloksellisuutta rapauttavaa ajatusta allekirjoittaa.

Mitä siis yritän sanoa?

Ensinnäkin, Sarasvuon näkemys on yksittäisen ihmisen näkemys ilman laajempaa havaintoaineistoa. Yksittäisen ihmisen kokemusta, oli se sitten miten loistava tai pohjanoteeraus tahansa, ei vaan voi yleistää mihinkään.

Toiseksi, menetetystä vapaa-ajasta maksaminen sopi ehkä hyvin Henry Fordin aikakauden tyypeille. Oikeudenmukaista olisi maksaa siitä, mitä saa aikaan.

Kolmanneksi, sairaana ei tulla töihin. Se ei ole hyväksi työntekijälle eikä yritykselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti