Chuck Norris is alive

Kun kuluttajille – meille pahoille länsimaisille valkoisille miehille – yritetään myydä kaikenlaista bulkkia, niin ainakin muutaman teoreetikon mielestä kolme tärkeintä asiaa ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Olkoon kyse sitten vaikka myyntipaikasta tai tuotteen sijoittelusta hyllyyn.

Edelleen ja todennäköisesti jatkossakin lihava kaveri on syönyt iltapalaksi perheensä kanssa alle euron maksavia hedelmäpannukakkuvirityksiä suoraan katukeittöstä. Katukeittiössä siis tuore hedelmä paloitellaan, leivotaan pannukakku, paistetaan öljyssä, voissa, ja kaikenlaisessa rasvassa vokkipannussa, tuupataan hedelmät sekaan ja täytetään kaikenmoisella epäterveellisellä. Jokainen katukeittiö on täysin toisensa kopio niin infran (mottoripyöräkeittiö, kaasuhella) kuin myytävien tuotteiden osalta. Ruoka on edullista, täyttävää ja hyvää.

Ja näitä kokkeja on niin monenlaisia. Tai oikeastaan kahdenlaisia.

Ensimmäisenlaiset ovat sijoittautuneet yleensä vilkkaimpien kauppojen ulko-ovien viereen. Todennäköisesti paikasta kipeäksi itsensä maksaneet yrittäjät näyttävät syöneen aamupalaksi pari pilaantunutta sitruunaa, naama on väännetty 20 vaille neljään ihan varmuuden vuoksi ja... miten sen nyt kauniisti sanoisi.. kauppiasta näyttää vttvn ihan aidosti koko kokkaaminen. Parhaalla myyntipaikalla. Kauppa käy, mutta ei kovin vilkkaasti. Toimeen kaveri ja kaverin perhe tulee varmaan jokusen letun tuntivauhdilla, mutta ei näytä unelma-ammatilta. Tai edes elämältä.

Toisenlaiset vauhtiveikot ovat sijoittaneet vokkimoponsa sitten sinne, minne ovat saaneet moponsa mahtumaan. Mutta nämä kaverit mättävät aivan ledendaarisella otteella lettua kehiin. Jokunen on tuonut stereot messiin, hedelmät kaveri paloitteleet ilmassa kuin ninja, kokki rummuttaa paistinlastoilla kebabkioskille suurimman osan maailman rumpaleista ja kaveri heiluu tarkemmin kuin kuin Chuck (siitäkin huolimatta, että Chuck on ehkä maailman kovin tyyppi). Ja tämän lisäksi kaverit näyttävät nauttivan hommasta. Huonolla myyntipaikalla. Kauppa käy, ja erittäin vilkkaasti. Toimeen kaveri ja kaverin perhe tulee varmaan erittäin hyvin useiden kymmenien lettujen tuntivauhdilla. Ja kokit näyttävät elävän työnsä mukana – ja ovat ehkä päivä perheidensä luona.

Mieleeni tuli katsellessani näitä paremman myyntipaikan varanneita kavereita, että miksi ihmeessä he tekevät työtä, josta eivät – ainakaan ulkopäin havainnoituna - pidä pätkän vertaa. Tässä(kin) maassa saman päiväpalkan saa paljon mukavemminkin. Tekemällä työtä, josta pitää. Se kun välittyy myös maksaville asiakkaille.