Positiivisesti monttu auki

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen, jos kehiin heitetään termi ”arkistovastuuhenkilöiden vuositapaaminen”?

Väärin.

Ensinnäkin, tämä porukka on poikkeuksellisen vauhdikasta ja pelimannihenkistä. Käytännössä ko. asiantuntijat vastaavat siitä, että yliopistolla asiat tulevat oikeaan paikkaan, säilyvät oikeassa paikassa ja löytyvät tarvittaessa oikeasta paikasta vieläpä oikeaan aikaan. Kiitän edeltäjiäni, että sain tämän homman perintönä aiempaan tehtävääni liittyen.

Toiseksi, tämä porukka on äärimmäisen tehokasta. Yksi palaveri kerran vuodessa riittää nykytilan toteamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Päivittäin toki tehdään yhteistyötä, mutta turhaa istumista neuvottelupöydissä ei todellakaan ole havaittavissa, heh.

Tänä vuonna suuntasimme LUT:n Mikkelissä sijaitsevaan yksikköön, jossa professorit Mika Sillanpää, David Cameron, Tapio Ranta ja Iiro Jussila tekevät maailmasta parempaa paikkaa elää ja olla tieteen, opetuksen ja yritysrajapinnassa heilumisen kautta. Jos muuten kavereiden nimet eivät sano mitään, KWG tai sitten jostakin tietokannasta (http://www.harzing.com/pop.htm#download).

Aamukahvit oli keitetty Talli-nimiseen ravintolassa. Pelimannihenkinen porukkamme tuumasi visioivan kahvihetken lopuksi, että sukupuolesta riippumatta kannattaa käydä katsomassa miesten vessan käsienpesuallasta. Emme saaneet selville, voiko se oikeasti olla puuta vai onko se jokin pinnoitettu jäljitelmä.

Porukan sillä hetkellä uteliaimpana ryhdyin tutkimaan kaappia tarkemmin ja löysin sieltä messinkisen laatan, jossa luki ”yhteydenotot ja puhelinnumero”. Päätin sitten soittaa numeroon, sillä diskurssianalyysi altaan koostumuksesta johtaisi normaalin ko. analyysin tapaan vaan diskursseihin altaasta ja sen koostumuksesta.

Numerossa vastasi yllättäen perhetuttu, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Olin puhelusta puulla päähän lyöty ja niin oli todennäköisesti hänkin. Toveri Aho oli vuonna 2004 – ilmeisesti opiskeluaikoina – tehnyt lämpökäsitellystä koivusta pesualtaan, joka oli todella päräyttävä. Siis puinen pesuallas voi kestää vuosia tuliteränä.

Tämä ei tosin ollut ainoa asia, josta vaikutuimme LUT:n Mikkelin yksikössä.

Keikalla muun lisäksi opimme mm., että esimerkiksi Afrikassa puhtaan veden puutteeseen, tai siis likaiseen veteen kuolevien lasten pelastamiseksi on hyvin piakkoin – tieteen avulla – löytymässä keino puhdistaa vesi hyödyntämällä auringonvaloa. Sillanpään Mika voi kertoa tästä lisää; me nyt arkistohatut päässä laboratorioissa kiertäneet hallintotyypit olimme vain positiivisesti monttu auki.

Käyttöliittymä

Kiitokset ykkösveljelleni. Pääsin perheeni kanssa hiihtämään Keski-Suomeen pääsiäiseksi. Hiki tuli pitkästä aikaa ja sukupuuttoon kuolleeksi epäillyt lihaksetkin näyttivät – tai vieläkin näyttävät – elonmerkkejä. Hardwareni voisi siis olla paremmassakin kunnossa.

Meikän tuntevat tietävät taatusti, etten ole järjestelmien suuri ystävä. Se todennäköisesti johtuu lievästä kärsimättömyydestäni ja siitä, että yleensä kun on tilanne päällä ja aika kortilla, järjestelmä ei vaan toimi normaaliin tapaan.

Nyt poltin torstaina yöllä hihani sähköiseen laskujen hyväksymissysteemiin, joka on ”yliopistoille annettu sopivana”. Järjestelmä ei siis ole varsin täysipäisen talousjohtajamme yön pimeinä tunteina saama päähänpisto, heh. Se on tehty kotoisaksi varmastikin koodareille tai avaruuslentäjille, joskin meille normaaleille kuolevaisille käyttöliittymä on kuin lukisi sunnuntai-Hesaria postiluukusta.

Sen, kuten muiden helppokäyttöisten työkalujen, pitäisi tehdä työskentelystä paikasta ja ajasta riippumatonta. Tosin yleensä tarvitsee paikan työn tekemiseen ja jollakin ajalla se on tehtävä.

Meikää oli muistettu viime viikon lopulla 132 laskulla ja hyväksyminen tien päältä oli normaalia hankalampaa. Lähes jokaisen hyväksynnän jälkeen kone piti käynnistää uudelleen. Lopetin 12 hyväksytyn laskun jälkeen ja totesin, että ihmisen pitää nukkuakin.

Toinen osoitus reikäpäisestä käyttöliittymästä on yllä oleva kuva. Se on Tahkolla sijaitsevan ravintolan terassi, johon pääsee sisään kiertämällä joko ko. firman roskisten takaa tai onnistumalla löytämään romuvarastolta näyttävän teltan. Tässä ei ole kuitenkaan mitään hurjaa.

Tuon kuvan keskiosassa voi nähdä markiisiin mattopuukolla tehdyn pienen, alle parimetrisen viillon. Ei, se ei ole se tummempi juova, joka kuvassa ensin näkyy. Mattopuukolla tehtystä aukosta kun menee sisään, löytää pimeän varaston toiselta puolelta luukun, joka myy vaikkapa janoiselle hiihtäjälle ohrapirtelön.

Sanoisin, että tuo kilpailee vähintään Suomen huonoimman ravintolan käyttöliittymän tittelistä.