maanantai 21. helmikuuta 2011

Yliopisto ja ammattikorkeakoulu

Surkeista nettiyhteyksistä huolimatta ehdin, tai oikeastan halusin, pitkästä aikaa lueskella sähköposteja sekä Etelä-Saimaan keskustelupalstoja. Paljon näyttää Lappeenrannassa ja lähialueilla tapahtuvan.

Kylmää on ollut (kumma juttu tähän aikaan vuodesta), kansanedustajaehdokkaat ovat normaaliakin aktiivisempia lehtien mielipidepalstoilla (kumma juttu näin vaalien alla) ja Skinnarilanniemessä rakennetaan ja peruskorjataan raivolla (kumma juttu, kun ammattikorkeakoulun tavoitteena on muuttaa yliopiston naapuriksi Skinnarilaan jo tulevana syksynä)

Kolmanteen kokonaisuuteen liittyvissä keskusteluissa yllätyin suuresti siitä, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit sekoittuvat puurojen ja vellien tapaan. Hyvät naiset ja herrat, yliopistoilla on yliopistojen tehtävät ja ammattikorkeakouluilla ammattikorkeakoulujen tehtävät.

Yliopisto elää ja voi hyvin (lue: säilyy hengissä), kun se – ihan kansainvälisen käytännön ja yliopistolain mukaan – edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Eikä siinä vielä kaikki. Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Huuhaata ei saa eikä pidä harrastaa eikä tukea.

Ammattikorkeakoulu taas elää ja voi hyvin (lue: säilyy hengissä), kun se antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukee yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä sekä taiteellista toimintaa. Huomaa painotus termillä 'alueellinen'.

Todennäköisesti stiivivandörikin huomaa eron noiden kahden roolin välillä. Tosin rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että en kovin montaa ihmistä tunne, jotka iltoja käyttäisivät yliopisto- tai ammattikorkeakoululakia lukien, heh.

Tuo ero näyttää toimivan myös käytännössä - uskallan näin sanoa, sillä olen molemmissa yksiköissä opiskellut. Ja mitä opiskelukavereiden elämää on tullut seurattua, kummaltakin koulutusasteelta näyttää valmistuvan erittäin yhteiskuntakelpoisia ammattilaisia erilaisiin tehtäviin.

p.s. Toki huomattakoon, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä voidaan tehdä erittäin täysijärkistä yhteistyötä monella tapaa. Esimerkkinä vaikkapa yhteiskäyttöiset tilat, jolloin sekä yliopisto että ammattikorkeakoulu säästävät runsaasti tilakustannuksissa.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Chuck Norris is alive

Kun kuluttajille – meille pahoille länsimaisille valkoisille miehille – yritetään myydä kaikenlaista bulkkia, niin ainakin muutaman teoreetikon mielestä kolme tärkeintä asiaa ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Olkoon kyse sitten vaikka myyntipaikasta tai tuotteen sijoittelusta hyllyyn.

Edelleen ja todennäköisesti jatkossakin lihava kaveri on syönyt iltapalaksi perheensä kanssa alle euron maksavia hedelmäpannukakkuvirityksiä suoraan katukeittöstä. Katukeittiössä siis tuore hedelmä paloitellaan, leivotaan pannukakku, paistetaan öljyssä, voissa, ja kaikenlaisessa rasvassa vokkipannussa, tuupataan hedelmät sekaan ja täytetään kaikenmoisella epäterveellisellä. Jokainen katukeittiö on täysin toisensa kopio niin infran (mottoripyöräkeittiö, kaasuhella) kuin myytävien tuotteiden osalta. Ruoka on edullista, täyttävää ja hyvää.

Ja näitä kokkeja on niin monenlaisia. Tai oikeastaan kahdenlaisia.

Ensimmäisenlaiset ovat sijoittautuneet yleensä vilkkaimpien kauppojen ulko-ovien viereen. Todennäköisesti paikasta kipeäksi itsensä maksaneet yrittäjät näyttävät syöneen aamupalaksi pari pilaantunutta sitruunaa, naama on väännetty 20 vaille neljään ihan varmuuden vuoksi ja... miten sen nyt kauniisti sanoisi.. kauppiasta näyttää vttvn ihan aidosti koko kokkaaminen. Parhaalla myyntipaikalla. Kauppa käy, mutta ei kovin vilkkaasti. Toimeen kaveri ja kaverin perhe tulee varmaan jokusen letun tuntivauhdilla, mutta ei näytä unelma-ammatilta. Tai edes elämältä.

Toisenlaiset vauhtiveikot ovat sijoittaneet vokkimoponsa sitten sinne, minne ovat saaneet moponsa mahtumaan. Mutta nämä kaverit mättävät aivan ledendaarisella otteella lettua kehiin. Jokunen on tuonut stereot messiin, hedelmät kaveri paloitteleet ilmassa kuin ninja, kokki rummuttaa paistinlastoilla kebabkioskille suurimman osan maailman rumpaleista ja kaveri heiluu tarkemmin kuin kuin Chuck (siitäkin huolimatta, että Chuck on ehkä maailman kovin tyyppi). Ja tämän lisäksi kaverit näyttävät nauttivan hommasta. Huonolla myyntipaikalla. Kauppa käy, ja erittäin vilkkaasti. Toimeen kaveri ja kaverin perhe tulee varmaan erittäin hyvin useiden kymmenien lettujen tuntivauhdilla. Ja kokit näyttävät elävän työnsä mukana – ja ovat ehkä päivä perheidensä luona.

Mieleeni tuli katsellessani näitä paremman myyntipaikan varanneita kavereita, että miksi ihmeessä he tekevät työtä, josta eivät – ainakaan ulkopäin havainnoituna - pidä pätkän vertaa. Tässä(kin) maassa saman päiväpalkan saa paljon mukavemminkin. Tekemällä työtä, josta pitää. Se kun välittyy myös maksaville asiakkaille.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Hatunnosto yrittäjille

Varasimme tuossa tyylillemme uskollisesti halbamajoituksen. Hintaan sisältyi myös mahdollisuus tehdä etnografista tutkimusta; toki kieli poskessa.

Ensinnäkin, kovaäänisen juna-aseman ovat rakentaneet tuohon ikkunan viereen ja siellä on niin monenlaista liikkujaa.

Toiseksi, alapuolella alan vilkkuvaloravintolakadulla leidit näyttävät löytäneet varsin paljon länsimaisia miehiä biljardinpeluukumppaneikseen.

Kolmanneksi, kilometrien matkalla ovesta jokaiseen ilmansuuntaan on pikkukojuja, jossa myydään mm. kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Nuo pikkukojukaverit, niin miehet kuin naiset, ovat olleet mielenkiintoisinta seurattavaa.

Yleensa kun ”hello my frendit” yrittävät uida liiveihin ja alkavat myydä laserkyniä tai totaalista piraattiskeidaa, palaa pinna per heti. Nyt kuitenkin kun on ollut tuplarattaissa pari parempaa painosta itsestäni, nämä yrittäjät ovat jättäneet meikän hyvin rauhaan. Itse asiassa niin rauhaan, että olen alkanut kävellessäni seurailla porukkaa.

Yrittäjät – todennäköisesti jokunen palkollinenkin joukossa - tulevat aamulla 9 – 10 maissa mestoille ja näyttävät väkertävän ainakin tuonne puoleenyöhön. Todennäköisesti pidempäänkin. Kilpailu on todella rajua lukuisten myyjien kesken. Alalletulijoita ja korvaavia tuotteita lienee enemmän kuin laki sallii. Tavarantoimittajillakin on todennäköisesti varsin suuri sana sanottavinaan. Asiakkaatkaan eivät ole niitä helpoimpia - ainakaan selvinpäin. Samoja tuotteita tuntuvat myyvän, joten erilaistumiseen sitä kautta ei ole mahdollisuutta. Perheen lapset käyvät ruokailemassa iltapäivästä ja illalla vanhempiensa kojuilla kadulla. Leipä ei ole heillä todellakaan helpossa.

Tosin 24/7-tyyppisesti yrittäjät toimivat käsittääkseni muuallakin.

Kukaan ei tietääkseni maksa yrittäjille menetetystä ajasta, vaan tehdystä tuloksesta. Ja täytyy todeta, että muutama tämän kadun havainnoiduista kauppiaista on virtuoosinomaisia myyntireiskoja ja -riittoja. Todennäköisesti jos kojunsa itse omistavat, he tienaavat todella mukavasti. Ja siinä tienaamisessa ei ole mielestäni mitään pahaa.

Samoin, kukaan ei tietääkseni maksa yrittäjille menetetystä ajasta, vaan tehdystä tuloksesta. Tähän liittyen toivoisin, että joskus yrittäjät muistaisivat järjestää itselleenkin vähän omaa aikaa. Ja siinä edes lyhyen oman ajan järjestämisessä ei ole mielestäni mitään pahaa.

Hatunnosto kaikille yrittäjille – niin täällä idässä kuin siellä lännessäkin.